Median ”sanoma”
Ensimmäinen linkki viittaa taloussanomien juttuun juuri ennen helmikuun lopun kurssien volan kasvua. Talsalle on annettava pisteet, se ennakoi tulevaa.
http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=103&news_id=20074291
Kun Aasian pörssit muistaakseni 27.2. laskivat, AP kiirehti kyselemään analyytikkokommenttia. Sen ennätti antaa ennen Helsingin avautumista, vaikka saattoihan se olla valmiinakin. Kommentin sisältö oli, että liian pitkään on noustu. Tähän kuoroon yhtyi myös KL.
http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/juttu.jsp?oid=2007/02/27/2268576
Kun laskua oli joku päivä mennyt, arveltiin laskun olevan ohi. Siis muutama vuosi nousua ja muutama päivä laskua.
http://www.arvopaperi.fi/article/id=21556/
http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/plehti/ijuttu.jsp?oid=2007/03/07/2277823 Kommentoinnin kruunasi KL. Tämän viimeisimmän jutun olisin toivonut näkeväni silloin, kun ensimmäisen tähän artikkeliin linkitetyn.
Kaikilla 3 viimeisellä jutulla on yksi yhteinen ja ikävä piirre. Ne selittävät muutaman päivän pörssitapahtumia näennäisellä vuosien perspektiivillä - ja jälkikäteen! Kolmen vuoden nousu selittää yhden päivän laskun ja parin viikon kuluttua alkaa ilmeisesti uusi vuosien nousuputki?
Elämä on kuitenkin toisenlaista. Suhdannekierto on vuosia, mutta se ei suinkaan välttämättä ole tasaista sahalaitaa, vaan mukana voi olla pidempiä ja lyhyempiä vaiheita ja kaikenlaisia kuoppia ja kumpareita.
Viime keväänä koetun selkeän laskun ennakoi TE selväsanaisesti. Ennakoimista ilmeisesti helpotti se säännönmukaisuus, että kurssit yleensä nousevat halloweenista vappuun ja laskevat keväästä syksyyn Nyt koettu turbulenssi ei noudattanut tätä sääntöä, mutta ei se mielestäni ennustamista vaikeuta. Kevät näyttää pörsseissä epävarmalta - ja varsinkin kevään jälkeinen aika.
Reagoiminen päivittäisiin pörssiuutisiin ja tiedonsaannin nopeus
Tapani mukaan aloitan keskiajalta, mutta enköhän jutun loppuun mennessä selviä nykyaikaan - tai ainakin seuraavassa osassa.
1600-luvulla painettuun suomenkieliseen Uuteen testamenttiin oli liitetty tietoja myös maallisista asioista. Kristoffer Kolumbus -niminen heppu oli kuulemma hiljattain (1400-luvun lopulla) löytänyt Amerikka-nimisen paikan, josta 1600-luvulla suomalaisia sitten valistettiin.
Vaikka olenkin Vanhanaikainen, nojaan hiukan uudempiin tietoihin. 1970-luvun alussa pörssikurssit luettiin päivittäin radiossa. Sitten Eino S. Repo aateveljineen lopetti kapitalistien hyysäämisen. 1980-luvun alussa pörssikursseja alettiin julkaista teksti-tv:ssä. Ne tulivat kätevästi ruutuun kerran päivässä - heti pankkien sulkeutumisen jälkeen. 1980-luvun loppupuolella pankkeihin alkoi tulla monitoreja, joista saattoi seurata lähes reaaliaikaisia pörssikursseja.
Mutta vielä 1980-luvun alussa ainoa keino oli soittaa pankkiin. Kerran soitin Helsingin Osake-Pankkiin (sellainenkin on joskus ollut olemassa) ja kysyin tiettyä noteerausta. Vahvasti ruotsiksi murtava herra kehotti minua tarkistamaan asian Uudesta Suomesta (sellainenkin on joskus ollut olemassa). Lehden valinta on merkillepantava. Kysymykseen ei tullut HS eikä Hbl, koska puhuin suomea, vaan kapitalistille sopiva US. Kohtalaisen vaivautuneesti selitin HOP:n herralle, etten tarkoittanut tämänpäiväisessä lehdessä olevia eilisiä kursseja, vaan tämänpäiväisiä noteerauksia. Syvästi hämmästynyt HOP.n herra vastasi: “Jaha, minu täyty soitta pääkonttuuriin.”
Linkissä on taloustoimittaja Marko Erolan artikkeli TE:stä. http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1070370 Hän väittää, ettei kurssitiedoilla tee paljon mitään, vaan että ne ovat paremminkin hälyääniä sijoittajan mielenrauhaa häiritsemässä. No, toimittajat aina vähän liioittelevat. Kyllä minä katson päivittäin noteeraukset - ja tarkoitan sillä saman päivän noteerauksia. Reaaliaikaisilla kursseilla minä en tee yhtään mitään. Saavat olla kaikin mokomin myöhässä 15 min tai 30 min!
Oma reagoimistapani vaihtelee. Vaikka osakkeet olen valinnut pelkillä fundamenteillä, toki vähennän kurssin noustessa ja lisään kurssin laskiessa. Se ei ole kuitenkaan kovinkaan merkittävä tulonlähde, ja reagointi riippuu lähinnä siitä, miten satun olemaan koneen ääressä. Kyllä voitot syntyvät vuosien, ei päivien aikana.
Vahvasti epäilen, että nykyinen yksityishenkilöiden sijoitusstrategia tuntee Suomessa paljolti 2 vaihtoehtoa, päivätreidauksen ja ikuisen holdaamisen. Päivätreidausta en harrasta jo sen takia, että se vie liikaa aikaa ja sitoo liiaksi. Sijoittamisen tarkoitus on tehdä elämästä mukavampaa, ei epämukavampaa.
Ikuisen holdauksen “viisaus” perustunee vuosia jatkuneeseen nousuun. Alan ehdoton ja tavattoman menestynyt guru on Warren Buffett. Hänen ottaminen esikuvakseen on epärealistista, ja seuraavassa jaksossa pyrin muutenkin hiukan himmentämään hänen sädekehäänsä. Buffetin kovimpien ihailijoiden on syytä lukea seuraava kirjoitus ottaen verenpainelääkettä.
Buffetismi
Luterilaisuuden, muhamettilaisuuden ja buddhalaisuuden rinnalle on länsimaissa kohonnut viime vuosina uusi uskonto nimeltä buffettilaisuus, lyhyemmin buffettismi. Perimätiedon mukaan buffettilaisuuden perustaja olisi vuonna 1930 syntynyt Omahassa asuva Warren Buffett, jonka johtama yritys Berkshire Hathaway on kasvattanut varallisuutensa vuodesta 1956 lähtien yli 5000-kertaiseksi. (Yritys on kerran vaihtanut nimeään.) DJIA-indeksi on saman aikaan vain yli 10-kertaistunut.
Buffettin kunniaksi on sanottava se, että vaikka hän on vain maailman toiseksi rikkain mies, hän on epäilemättä luonut varallisuutensa itse. Mielestäni on kohtuullista sanoa, että Bill Gates on ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa eikä hänen kaikilla kavereillaan ole ollut kykyä huolehtia omista aineettomista oikeuksistaan.
Ennen kuin jokainen piensijoittaja ottaa Buffettin esikuvakseen, olisi hyvä huomata eräitä asioita:
1) Buffettin “tatsi” voi olla iän mukana hiipumassa. Eräs hänen perusyrityksistään Coca-Cola ei ole vuosikausiin menestynyt pörssissä. American Expressillä on mennyt 7 v. päästäkseen vuosituhannen vaihteen aikaisiin kursseihin. Nämä ovat kaksi suurinta sijoitusta.
2) Edes suomalaisilla pankeilla ei ole käytössään sellaista kykyä tuntea yrityksiä kuin Buffettin firmalla.
3) Buffett vaatii sijoituskohteiltaan hyvin paljon, mikä on tietenkin täysin järkevää. On kuitenkin niin, että hänellä on viime vuosina ollut kohtuuttomia vaikeuksia löytää kriteerit täyttäviä sijoituskohteita.
4) Aivan erityisesti kyseenalaistan Buffettiin liitetyn käsitteen, ikuinen holdaus. Buffett sattuu olemaan tilanteessa, jossa hänen on käytännössä mahdotonta myydä valtavia sijoituksia. Myynti romahduttaisi kurssin. Piensijoittajalla ei tällaisia ongelmia ole. Juuri sen takia piensijoittajan on mielestäni kaikki syy hyödyntää suhdannevaihteluita, ostaa silloin kuin muut myyvät ja myydä silloin kuin muut ostavat. Tämän lauseen esittänyt John Davison Rockefeller Sr. ei hänkään ollut aivan köyhä poika. Eräillä mittareilla juuri Rockefeller on saatu kaikkien aikojen rikkaimmaksi koskaan eläneeksi henkilöksi.
Buffetista ks. esim.:
http://osakkeet.blogspot.com/2007/03/warren-buffetin-kirje.html Lähde
Lopuksi toteaisin, että jos Coca-Cola on 10 vuodessa laskenut yli 80 $:sta alle 50:een, niin puheet “älä välitä kursseista”, on syytä unohtaa. Keskivertosijoittaja hankkii esim. eläkkeen täydennystä, ei mainintaa taloushistoriassa. 10 v. laskenut kurssi tarkoittaa alentuneita varallisuusarvoja, eikä mitään muuta.
Suhdannevaihtelujen hyödyntäminen
http://www.porssisaatio.fi/default.aspx?path=4;162;207&id=776
Kyseisessä linkissä on käyrä OMXHelsinki (aikaisempi HEX-yleisindeksi). Ko. käppyrässä on käytetty logaritmiasteikkoa.
Entä yksittäiset osakkeet. Aiemmilta vuosikymmeniltä muistelen KOP:n osakkeen maksaneen 60-70 markkaa. Fuusioituminen silloiseen Meritaan tapahtui murto-osalla tästä kurssista. SKOP:n kurssi putosi n. 30 markasta nollaan.
IT-kuplan puhjetessa Soneran kurssi putosi 100 eurosta muutamaan euroon. Nokian huippukurssista meni kolme neljännestä ja Elisalla kaksi kolmannesta. Nämä kaikki ovat olleet yleisesti omistettuja suurehkojen firmojen ns. kansanosakkeita, pankkiosakkeita pidettiin aikoinaan talletukseen verrattavina täysin turvallisina sijoituksina.
Kieltämättä harva on Soneraa ostanut 100 eurolla ja nekin ostajat lienevät olleet pääasiassa ulkomaalaisia. Toisaalta jokainen suhdannekäänteen yli holdannut olisi voinut ne myydä korkealla kurssilla. Sen takia suhdannekäänteen yli nukkumisessa ei ole vähäisintäkään järkeä. Kukaan ei tietenkään voi käytännössä ostaa ja myydä optimaaliseen aikaan, mutta kauppojen ajallisella hajauttamisellakin päästään erinomaisiin tuloksiin. Aletaan vähentää nousun kestettyä vuosia ja aletaan ostaa kurssien laskettua roimasti.
Tähän asti olen kriisin eli ostoajankohdan tunnuksissa viitannut Saarion kirjan monisanaiseen kuvaukseen (2001 painoksessa s. 154 - 161.) Tuoreemman ilmaisun kehitti nimim. Skepsis AP:n analyysiosastolla 20.3.:
- pörssi laskenut 50%- työttömyys korkealla- valtiontalous kuralla- TV toitottaa vain huonoja uutisia- kaikki "asiantuntijat" pessimistisiä- AP Areenalla kuolemanhiljaista- osakesijoittaminen tuntuu tyhmältä, jopa pelottavalta
Tällöin on siis ihannehetki ostaa.
On erittäin hyödytöntä kertoa menneitä esimerkkejä, mutta toki olen AP-areenalla 2000-luvun alkupuolella (kauan ennen pohjaa) esitellyt salkkuani, jonka silloiset ostot ovat olleet suuruusjärjestyksessä Kesko, OKO, Finnair, Stockmann, Orion ja UPM viimeisenä. Salkkua olen roimasti keventänyt pitkälti toista vuotta eli siis myös liian aikaisin. Parempi liian aikaisin kuin liian myöhään, ja esim. 3 ensimmäisen osakkeen kurssi on kuitenkin ~5 vuodessa moninkertaistunut.
Firmat on valittu paljolti Buffetin periaatteella: sijoittajan pitää ymmärtää yhtiön toimintaa. Minä en esim. Soneran toimintaa ymmärtänyt. Jälkeenpäin ilmeni, että ei ymmärtänyt yrityksen johtokaan osatessaan miljardeilla Saksasta oikeuden rakentaa UMTS-verkko ilman. että tarvittavaa tekniikkaa saatiin ajoissa edes toimimaan saati kannattamaan. Omana aikanaan Soneran toimintaa toki arvosteli prof. Kari.
Epilogi
Blogini nimi “Kovia arvoja” syntyi lähinnä siitä ajatuksesta, että turvataksemme yhteiskunnan olennaisimman rauhan ajan tehtävän, terveydenhuollon, meidän on oltava kovia joillakin vähemmän elintärkeillä yhteiskunnan alueilla.
Oikeastaan vasta tehdessäni tätä kirjoitussarjaa tajusin tarpeen korostaa sitä, miten kova ala sijoittaminen on.
Suurimmat suhteelliset turpiin ottamiseni minä koin alaikäisenä. Apuun tarvittiin edesmennyttä isääni 5.000 markan tuella. Summa ei -70-luvun puolivälissä ollut ainakaan minulle, silloiselle koulupojalle, vähäinen. Toisaalta se ei johtavassa asemassa olleelle virkamiesisälleni ollut minkäänlainen katastrofi, ei varsinkaan kun isäni “sijoitti” lähinnä pankkitilille.
Olen melko läheltä, mutta täysin ulkopuolisena, seurannut myöhempiä katastrofeja, joissa on mennyt ns. kaikki, esim. omakotitaloja. Asialla eivät todellakaan olleet mitkään tuulipukuiset “bullerot”, vaan pari taloushallinnon tutkintoa suorittaneet suuryrityksen johtajat, toimitusjohtajasta seuraavassa portaassa. Sen enempää täsmentämättä voin sanoa, että suurin asiantuntemushan olisi pitänyt olla pankeissa, joista SKOP ja STS menivät faktisesti konkkaan ja KOP ja Leonia pakkonaitettiin. Jos todetaan, että ~ puolet pankeista epäonnistuivat katastrofaalisesti, päästään siihen, ettei sijoittaminen ole ihan riskitöntä puuhaa, ei varsinkaan jos välttämättä pitää ostaa all time high -tilanteessa .
Jos minä hahmottaisin sijoittajan esikuvan, niin se olisi käärme, siis käärme. Kuopassaan liikkumatta lymyämä käärme, joka odottaa silmiään räpäyttämättä pullean saaliin tulemista taatusti riittävän lähelle ennen ratkaisevaa iskua - siinä on oikea sijoittajan esikuva. Meillä käär… tarkoitin sijoittajapiireissä on tapana nielaista osterimme ym. saalimme pureskelematta.
torstai 29. maaliskuuta 2007
maanantai 5. helmikuuta 2007
Valtionyhtiöistä
Julkisesti noteerattuina on joukko yrityksiä, joissa valtio omistaa osake-enemmistön. Alunperinhän valtio on ollut ainoa omistaja. Poikkeuksena oli Enso-Gutzeit, joka oli lähtökohtaisesti vain valtioenemmistöinen. Myös Finnairilla on pitkät perinteet julkisesti noteerattuna yrityksenä. Alun perin yhtiö tosin oli meklarilistalla.
Laajemmin valtionyhtiöitä alettiin noteerata listautumisantien jälkeen 1980-luvun lopulta alkaen. Tähän ryhmään kuuluvat Valmet, Sonera ja Fortum. Finnairia lukuun ottamatta kaikki em. yritykset ovat pörssinoteerattuina kokeneet suuria toimialajärjestelyjä, joissa niitten nimetkin ovat muuttuneet.
Valtionyhtiöitten rooli on joutunut uuteen tarkasteluun vuodesta 2006 alkaen. Fortum on onnistunut tuottamaan maksimaalisen määrän negatiivista imagoa itselleen paljon julkisuutta saaneilla optiojärjestelyillään ja sähkön hinnankorotuksilla. Tässä yhteydessä Mauri Pekkarinen KTM:stä meni niinkin pitkälle, että ehdotti uuden valtio-omisteisen sähköyhtiön perustamista. Ettei vain kevään vaaleillakin olisi vaikutusta asiaan.
Uusi käänne valtioenemmistöisten yhtiöitten asemassa oli puolustusvoimien ehdotus siitä, että Finnair hankkisi käyttöönsä koneita, jotka sopisivat sekä strategisiin joukkojen kuljetuksiin että ilmatankkaukseen. http://www.defmin.fi/index.phtml?s=351 Ehdotus on erikoinen monessakin mielessä. Huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että puolustusministeriö ei ole se instanssi, joka päättää valtion omistajapolitiikasta valtioenemmistöisissä yhtiöissä.
Ennen valtioyhtiöiden listautumista olisi ollut hyvä miettiä valtionyhtiön erityispiirteitä, ei vasta listautumisen jälkeen. Kytkentä lehtoyhtiön ja ilmavoimien välillä on sinänsä tavallinen.
Esim. USA:n ilmavoimien kuljetuslennostolla on laaja sopimusten verkko lentoyhtiöiden kanssa. Tällaiset sopimukset ovat paremmin markkinatalouteen sopivia, kun lentoyhtiöitä on runsaasti.
http://www.amc.af.mil/library/factsheets/factsheet.asp?id=234
Itse asiassa jopa Finnairin ensimmäiset DC-kympit kuuluivat USA:n strategiseen lentokuljetusreserviin.
Samanlaisia järjestelyjä on hyvin monilla muillakin mailla omien maittensa lentoyhtiöiden kanssa. Mikäli EU pyrkii luomaan kyvyn sotilaallisiin interventioihin Euroopan ulkopuolelle, oletan trendin voimistuvan Euroopassa.
Laajemmin valtionyhtiöitä alettiin noteerata listautumisantien jälkeen 1980-luvun lopulta alkaen. Tähän ryhmään kuuluvat Valmet, Sonera ja Fortum. Finnairia lukuun ottamatta kaikki em. yritykset ovat pörssinoteerattuina kokeneet suuria toimialajärjestelyjä, joissa niitten nimetkin ovat muuttuneet.
Valtionyhtiöitten rooli on joutunut uuteen tarkasteluun vuodesta 2006 alkaen. Fortum on onnistunut tuottamaan maksimaalisen määrän negatiivista imagoa itselleen paljon julkisuutta saaneilla optiojärjestelyillään ja sähkön hinnankorotuksilla. Tässä yhteydessä Mauri Pekkarinen KTM:stä meni niinkin pitkälle, että ehdotti uuden valtio-omisteisen sähköyhtiön perustamista. Ettei vain kevään vaaleillakin olisi vaikutusta asiaan.
Uusi käänne valtioenemmistöisten yhtiöitten asemassa oli puolustusvoimien ehdotus siitä, että Finnair hankkisi käyttöönsä koneita, jotka sopisivat sekä strategisiin joukkojen kuljetuksiin että ilmatankkaukseen. http://www.defmin.fi/index.phtml?s=351 Ehdotus on erikoinen monessakin mielessä. Huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että puolustusministeriö ei ole se instanssi, joka päättää valtion omistajapolitiikasta valtioenemmistöisissä yhtiöissä.
Ennen valtioyhtiöiden listautumista olisi ollut hyvä miettiä valtionyhtiön erityispiirteitä, ei vasta listautumisen jälkeen. Kytkentä lehtoyhtiön ja ilmavoimien välillä on sinänsä tavallinen.
Esim. USA:n ilmavoimien kuljetuslennostolla on laaja sopimusten verkko lentoyhtiöiden kanssa. Tällaiset sopimukset ovat paremmin markkinatalouteen sopivia, kun lentoyhtiöitä on runsaasti.
http://www.amc.af.mil/library/factsheets/factsheet.asp?id=234
Itse asiassa jopa Finnairin ensimmäiset DC-kympit kuuluivat USA:n strategiseen lentokuljetusreserviin.
Samanlaisia järjestelyjä on hyvin monilla muillakin mailla omien maittensa lentoyhtiöiden kanssa. Mikäli EU pyrkii luomaan kyvyn sotilaallisiin interventioihin Euroopan ulkopuolelle, oletan trendin voimistuvan Euroopassa.
Puuta ja designiä
1980-luvulla kävin monta pitkää keskustelua jo silloin eläköityneen sahan- ja puutyötehtaan johtajan kanssa. Olihan miehellä vaimo ja lapsiakin, mutta pahasti pelkään, että hänen varsinainen elämänsä rakkaus oli suomalainen puu. Oikein luettu: suomalainen puu oli hänen suuren kiintymyksensä kohde, aihe jota hän ei koskaan unohtanut ja josta hän ei myöskään koskaan päässyt eroon.
Kaksi ajatusta jäi erityisesti mieleeni. DI väitti pohjoisen tiheäsyisen puun olevan painoonsa nähden yhtä kestävää kuin teräksen. En ole koskaan vaivautunut tarkistamaan tietoa, mutta eiköhän esim. mänty ole kohtalaisen kestävää. On myös hyvä muistaa, että maailman vanhimmat yhä elävät puut ovat 4000 vuotta vanhoja mäntyjä. Suomalainen mänty elää 150-800 vuotta riippuen kasvupaikasta. Samantapainen on suomalaisen kuusen elinkaari.
Toisekseen sahanjohtaja korosti mekaanisen metsäteollisuuden eräänlaista yksilöllistä raaka-aineen käsittelyä. Vuosittain sahoilla käsitellään miljoonia tukkeja, ja “jokaista kätellään erikseen”, sanoi DI ylpeänä. “Kättelykin” tietysti tehdään automaattisesti, siis sen laskeminen, miten tukista saadaan optimaalisesti sahatavaraa.
Keskustelujen ilmapiiri ei ollut mitenkään miellyttävä. Vanhalla miehellä oli tapana toistaa samoja asioita jatkuvasti. Minä uskoin silloin kemiallisen metsäteollisuuden kaikkivoipaisuuteen. No, ihminen erehtyy ja ihminen oppii.
Tuli 1990-luvun lama ja suurtyöttömyys, jonka seurauksista Suomi edelleenkin kärsii. Alettiin puhua kilohinnoista. Muistin vanhan sahanjohtajan viisaudet. Paperia myydään halvalla hinnalla verrattuna esim. ikkunanpokiin. Suurta moitetta voi kohdistaa myös metsäteollisuuden markkinointiin. Suom. paperi-insinööri kehua porskuttaa, miten leveää paperia miten suurella nopeudella tuotetaan. Hyvin kaukana on sellainen ajatus, että myytäisiin jotain ainutlaatuista tuotetta ainutlaatuisesta raaka-aineesta.
Jostain kummallisesta syystä ranskalainen konjakintuottaja ei koskaan ole huomannut kehua sillä, että konjakkia syöksyy maailman suurimmasta konjakkirööristä maailman suurimmalla paineella. Kumman kilohinta on suurempi? Mitä ainutlaatuista siinä rypälepontikassa on hintansa lisäksi? Yksi Euroopan maakunta on vain onnistunut tekemään maakuntansa nimestä brändin. Voisihan siitä tietysti ottaa oppia. Kainuulaiseksi puuksi saisi kutsua vain kainuulaisella leimalla varustettua puuta?
Muotoilun ongelmat
Tätä asiaa en voi valitettavasti mitenkään dokumentoida, mutta olen ns. asiantuntevasta lähteestä kuullut, että yksi sukupolvi suomalaista muotoilua menetettiin taistolaisuudelle. Taideteollisessa korkeakoulussa tuli maapallon muodosta tärkein asia.
En ole suunnittelija, joten en liitä mukaan mitään piirustuksia koriste-esineistä, huonekaluista, sisustus- ja rakennusalan kohteista, joihin kotimaista puuta voitaisiin enemmän käyttää.
Raaka-aine
Puu on tietysti miellyttävämpää ja paljon helpommin käsiteltävää kuin teräs. Voi kuulostaa hyvinkin kummalliselta, mutta muotoiluun sopivasta puuraaka-aineesta on Suomessa suorastaan pula. 25 kuutiometriä koivua havupuuvaltaisessa leimikossa täyttää puolet tukkirekasta. Kuitenkin tällainen erä on suunnilleen ongelma. Ihmetellään, mihin hittoon senkin toimittaa. Leimikonhan olisi hyvä olla vähintäänkin 100 kuutiota yhtä puulajia. Puuta hyödyttävä puusepänteollisuus ja taidekäsityö tarvitsisi myös hyvin paljon “harvinaisempia” puulajeja kuin mitä koivu on, esim. visakoivua, pihlajaa, haapaa, leppää ja ns. jalopuita. Tällaisen raaka-aineen hankkiminen on onnistuttu tekemään vaikeaksi maassa, jonka pinta-alasta valtaosa on metsän peittämää. Ongelma on vielä kummallisempi, kun ottaa huomioon, että metsässä möyrivässä monitoimikoneessa on tietotekniikkaa, jolla voisi periaatteessa tehdä esim. Saksasta suoran tilauksen yhdestä, sanoo yhdestä kuutiosta haapaa!
Logistiikkaakin tutkitaan hartaasti. Kuvittelisi, että sillä tutkimisella voitaisiin paremmin hallita niin suurta ja niin perinteistä materiaalivirtaa kuin mikä puu Suomessa on ollut.
Valitettavasti ongelmat eivät ole teknisiä. Silloinhan ne olisi jo ratkaistu! Ongelma on siinä, että 3 metsäteollisuuden suuryritystä hallitsee puukauppaa, sen materiaalivirtoja ja siten myöskin niitä harvinaisempia puulajeja, mitä leimikoissa on. Metsäteollisuuden satavuotinen traditio on ollut integrointi, sahojen liittäminen osaksi kemiallista metsäteollisuutta. Tässä pyrkimyksessä ei ole lihaa säästetty tai keinoja kaihdettu. Jokainen piensaha ja ilmeisesti suunnilleen jokainen puuseppä mielletään paperitehtaalla suureksikin uhaksi!
Moitteita voi kohdistaa myös metsänhoitoyhdistyksiin. Teoriassa niitten pitäisi olla puukaupan ulkopuolinen puolueeton asiantuntijataho, mutta käytännössä ne ovat paljolti 3 suuryrityksen ja jonkun paikallisen piensahan asialla. Kuvaavaa on, että kun huomautin paikallisen MHY:n edustajalle metsäteollisuuden paljastuneista kartelleista, niin vastaus oli “Tietysti on kartelleja, mutta pitikö ne julkistaa!” Uudet ajatukset tulevat metsänhoitoyhdistyksiin hitaasti ja muutosvastarinta on ankaraa.
Lopputuloksena on, että esim. noittenkin tehtaitten puuraaka-aineesta suuri osa on tuotu Suomeen, siis tuotu ulkomailta puuta Suomeen! http://www.kareliaparketti.fi/ http://www.saunansydan.fi/lauteet.htm
Tiivistelmä
Puusepänteollisuus yhdistettynä suomalaiseen muotoiluun olisi merkittävä työllistävä sektori. Se sopisi luonnostaan jonnekin Kontiolahdelle paljon paremmin ja paljon kestävämmin kuin kännykänkuorien valmistus. Menestykseen tarvittaisiin vain tahtoa omaperäiseen yrittäjyyteen sekä muotoilun, markkinoinnin ja logistiikan yhteistyötä. Pahasti pelkään, että suurin osa tarvittavista “innovaatioista” on jo olemassa. Ne ovat vain hajallaan ja käyttämättöminä. Keskeinen ongelma on, että puuraaka-aineen logistiikka on keskitetty palvelemaan kemiallista metsäteollisuutta ja siihen integroituja sahoja, ja muu mekaaninen puunjalostus on jätetty logistiikasssa aivan liian yksipuoliselle huomiolle.
Kaksi ajatusta jäi erityisesti mieleeni. DI väitti pohjoisen tiheäsyisen puun olevan painoonsa nähden yhtä kestävää kuin teräksen. En ole koskaan vaivautunut tarkistamaan tietoa, mutta eiköhän esim. mänty ole kohtalaisen kestävää. On myös hyvä muistaa, että maailman vanhimmat yhä elävät puut ovat 4000 vuotta vanhoja mäntyjä. Suomalainen mänty elää 150-800 vuotta riippuen kasvupaikasta. Samantapainen on suomalaisen kuusen elinkaari.
Toisekseen sahanjohtaja korosti mekaanisen metsäteollisuuden eräänlaista yksilöllistä raaka-aineen käsittelyä. Vuosittain sahoilla käsitellään miljoonia tukkeja, ja “jokaista kätellään erikseen”, sanoi DI ylpeänä. “Kättelykin” tietysti tehdään automaattisesti, siis sen laskeminen, miten tukista saadaan optimaalisesti sahatavaraa.
Keskustelujen ilmapiiri ei ollut mitenkään miellyttävä. Vanhalla miehellä oli tapana toistaa samoja asioita jatkuvasti. Minä uskoin silloin kemiallisen metsäteollisuuden kaikkivoipaisuuteen. No, ihminen erehtyy ja ihminen oppii.
Tuli 1990-luvun lama ja suurtyöttömyys, jonka seurauksista Suomi edelleenkin kärsii. Alettiin puhua kilohinnoista. Muistin vanhan sahanjohtajan viisaudet. Paperia myydään halvalla hinnalla verrattuna esim. ikkunanpokiin. Suurta moitetta voi kohdistaa myös metsäteollisuuden markkinointiin. Suom. paperi-insinööri kehua porskuttaa, miten leveää paperia miten suurella nopeudella tuotetaan. Hyvin kaukana on sellainen ajatus, että myytäisiin jotain ainutlaatuista tuotetta ainutlaatuisesta raaka-aineesta.
Jostain kummallisesta syystä ranskalainen konjakintuottaja ei koskaan ole huomannut kehua sillä, että konjakkia syöksyy maailman suurimmasta konjakkirööristä maailman suurimmalla paineella. Kumman kilohinta on suurempi? Mitä ainutlaatuista siinä rypälepontikassa on hintansa lisäksi? Yksi Euroopan maakunta on vain onnistunut tekemään maakuntansa nimestä brändin. Voisihan siitä tietysti ottaa oppia. Kainuulaiseksi puuksi saisi kutsua vain kainuulaisella leimalla varustettua puuta?
Muotoilun ongelmat
Tätä asiaa en voi valitettavasti mitenkään dokumentoida, mutta olen ns. asiantuntevasta lähteestä kuullut, että yksi sukupolvi suomalaista muotoilua menetettiin taistolaisuudelle. Taideteollisessa korkeakoulussa tuli maapallon muodosta tärkein asia.
En ole suunnittelija, joten en liitä mukaan mitään piirustuksia koriste-esineistä, huonekaluista, sisustus- ja rakennusalan kohteista, joihin kotimaista puuta voitaisiin enemmän käyttää.
Raaka-aine
Puu on tietysti miellyttävämpää ja paljon helpommin käsiteltävää kuin teräs. Voi kuulostaa hyvinkin kummalliselta, mutta muotoiluun sopivasta puuraaka-aineesta on Suomessa suorastaan pula. 25 kuutiometriä koivua havupuuvaltaisessa leimikossa täyttää puolet tukkirekasta. Kuitenkin tällainen erä on suunnilleen ongelma. Ihmetellään, mihin hittoon senkin toimittaa. Leimikonhan olisi hyvä olla vähintäänkin 100 kuutiota yhtä puulajia. Puuta hyödyttävä puusepänteollisuus ja taidekäsityö tarvitsisi myös hyvin paljon “harvinaisempia” puulajeja kuin mitä koivu on, esim. visakoivua, pihlajaa, haapaa, leppää ja ns. jalopuita. Tällaisen raaka-aineen hankkiminen on onnistuttu tekemään vaikeaksi maassa, jonka pinta-alasta valtaosa on metsän peittämää. Ongelma on vielä kummallisempi, kun ottaa huomioon, että metsässä möyrivässä monitoimikoneessa on tietotekniikkaa, jolla voisi periaatteessa tehdä esim. Saksasta suoran tilauksen yhdestä, sanoo yhdestä kuutiosta haapaa!
Logistiikkaakin tutkitaan hartaasti. Kuvittelisi, että sillä tutkimisella voitaisiin paremmin hallita niin suurta ja niin perinteistä materiaalivirtaa kuin mikä puu Suomessa on ollut.
Valitettavasti ongelmat eivät ole teknisiä. Silloinhan ne olisi jo ratkaistu! Ongelma on siinä, että 3 metsäteollisuuden suuryritystä hallitsee puukauppaa, sen materiaalivirtoja ja siten myöskin niitä harvinaisempia puulajeja, mitä leimikoissa on. Metsäteollisuuden satavuotinen traditio on ollut integrointi, sahojen liittäminen osaksi kemiallista metsäteollisuutta. Tässä pyrkimyksessä ei ole lihaa säästetty tai keinoja kaihdettu. Jokainen piensaha ja ilmeisesti suunnilleen jokainen puuseppä mielletään paperitehtaalla suureksikin uhaksi!
Moitteita voi kohdistaa myös metsänhoitoyhdistyksiin. Teoriassa niitten pitäisi olla puukaupan ulkopuolinen puolueeton asiantuntijataho, mutta käytännössä ne ovat paljolti 3 suuryrityksen ja jonkun paikallisen piensahan asialla. Kuvaavaa on, että kun huomautin paikallisen MHY:n edustajalle metsäteollisuuden paljastuneista kartelleista, niin vastaus oli “Tietysti on kartelleja, mutta pitikö ne julkistaa!” Uudet ajatukset tulevat metsänhoitoyhdistyksiin hitaasti ja muutosvastarinta on ankaraa.
Lopputuloksena on, että esim. noittenkin tehtaitten puuraaka-aineesta suuri osa on tuotu Suomeen, siis tuotu ulkomailta puuta Suomeen! http://www.kareliaparketti.fi/ http://www.saunansydan.fi/lauteet.htm
Tiivistelmä
Puusepänteollisuus yhdistettynä suomalaiseen muotoiluun olisi merkittävä työllistävä sektori. Se sopisi luonnostaan jonnekin Kontiolahdelle paljon paremmin ja paljon kestävämmin kuin kännykänkuorien valmistus. Menestykseen tarvittaisiin vain tahtoa omaperäiseen yrittäjyyteen sekä muotoilun, markkinoinnin ja logistiikan yhteistyötä. Pahasti pelkään, että suurin osa tarvittavista “innovaatioista” on jo olemassa. Ne ovat vain hajallaan ja käyttämättöminä. Keskeinen ongelma on, että puuraaka-aineen logistiikka on keskitetty palvelemaan kemiallista metsäteollisuutta ja siihen integroituja sahoja, ja muu mekaaninen puunjalostus on jätetty logistiikasssa aivan liian yksipuoliselle huomiolle.
maanantai 29. tammikuuta 2007
Sijoitusoppaista
Nuori mies Henri Elo on laittanut päänsä herhiläispesään. Hän on alkanut Presson blogissa julkaista sijoitusopasta 80 päivässä osakesijoittajaksi. Mikäli Henri on tutustunut esim. KL:n keskustelupalstaan, hänelle lienee tuttua, että netissä saa usein palautetta ja palaute harvoin on positiivista. Valitettavasti liityn kriitikoihin:
1) Henri vastasi kommentteihin, että teknokuplasta otettiin oppia analyytikkopiireissä. PE = 100 ei enää näytäkään hyvältä.
Minä koin ensimmäisen laskusuhdanteen vuonna 1973 alkaneen öljykriisin seurauksena. Silloin uskottiin inflaation suojaavan laskukaudelta. 1980-luvun lopulla selitettiin Suomen vaurastuneen niin, että elimme pysyvää nousukautta, jota julkinen sektori vielä mukavasti varmisteli. Vuosituhannen vaihteessa uusi teknologia muka poisti suhdannevaihtelut. Nykyään uskotaan kehittyvien talouksien kysynnän kasvun kiihdyttävän G-7:n talouksia loputtomiin. Eli jokaisen suhdannehuipun kohdalla on muka ilmennyt jokin seikka, mikä muuttaisi teollistumisen ajan suhdannevaihtelut, joista Englannissa on sentään kokemusta jo yli 200 vuoden ajalta.
2) 80 päivää ei riitä, kuten ensimmäisessä blogini kirjoituksessa sanoin. Kokemusta tarvitaan vuosien ajalta, vähintäänkin yhden suhdannekierron verran. http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/2006/11/15/moikka-maailma/
3) pelkästä osakesijoittamisesta on tehty runsaasti kirjoja. Seppo Saarion kirjasarja kattaa sekä sisällöltään että painostensa osalta (ensimmäinen v. 1984) pitkän ajallisen kaaren. Parhaana olen pitänyt sen korostamista, että suhdannevaiheen tietäminen on sijoittajalle täysin elintärkeää. Ongelmaksi olen taasen nähnyt neuvojen epämääräisyyden. “Osta sitten, kun tulosparannus on tapahtunut” kuulostaa jämerältä. Käytännön elämässä on vain niin, että se kurssikin on sitten jo noussut.
Puttosen-Kivisaaren kirjassa ”Mitä, missä miljoona” käsitellään kahta B-alkuista sijoittajaa, Buffetia ja Bradea. Kun Buffetiin usein viitataan, kysyn, kuinka monta hänelle kelpaavaa firmaa (vaalinut ~100 v. brändiään ja osakkaitaan) Suomesta mahtaa löytyä. Braden suom. lääketeollisuuteen keskittyminen tuskin kelpaa jatkossa esimerkiksi. Buffetin ja Braden jälkeen ko. kirjassa esitellään teknofirmoja - niin sehän kirjoitettiin v. 1999… Kuinkahan moni aloitteleva sijoittaja tai hätäinen lukija ymmärtää, että Buffet ja teknot ovat ihan eri asioita; toistensa vastakohtia. Yleensä sijoitusoppaissa (esim. Jussi Hyödyn kirjassa ”Osakekeissien pauloissa”, 2006) ollaan jonkun tai joittenkin kaavojen pauloissa. Pörssikurssit heijastelevat viime kädessä kaikkea mahdollista maailman menoa, mitä taasen ei ole onnistuttu tiivistämään yhteen kaavaan. Ei ole onnistuttu eikä tulla onnistumaan!
Oma varsinainen Raa…, no sanotaan Vähä-katekismukseni on ollut v. 1970 ilmestynyt Antti Riihimäen “Piensijoittajan niksikirja”. Suppeasti on käyty läpi koko sijoittamisen kirjo, ml. kiinteistösijoittaminen. Kuriositeettina mainitsen siinä käsitellyn as.oy:n peruskorjauksia, asiaa, joka v. 1970 oli Hesan ulkopuolella varsin tuntematon. Antti Riihimäki sai mahtumaan 200 s. taskukirjaan uskomattoman määrän asiaa, jopa oman firman perustamisen. Nyt se on tietysti täysin vanhentunut, mutta omana aikanaan oli “ultramoderni” mainiten mm. VVKL:n ja sij.yhtiöt, jotka olivat tuohon aikaan Suomessa tuntemattomia.
1) Henri vastasi kommentteihin, että teknokuplasta otettiin oppia analyytikkopiireissä. PE = 100 ei enää näytäkään hyvältä.
Minä koin ensimmäisen laskusuhdanteen vuonna 1973 alkaneen öljykriisin seurauksena. Silloin uskottiin inflaation suojaavan laskukaudelta. 1980-luvun lopulla selitettiin Suomen vaurastuneen niin, että elimme pysyvää nousukautta, jota julkinen sektori vielä mukavasti varmisteli. Vuosituhannen vaihteessa uusi teknologia muka poisti suhdannevaihtelut. Nykyään uskotaan kehittyvien talouksien kysynnän kasvun kiihdyttävän G-7:n talouksia loputtomiin. Eli jokaisen suhdannehuipun kohdalla on muka ilmennyt jokin seikka, mikä muuttaisi teollistumisen ajan suhdannevaihtelut, joista Englannissa on sentään kokemusta jo yli 200 vuoden ajalta.
2) 80 päivää ei riitä, kuten ensimmäisessä blogini kirjoituksessa sanoin. Kokemusta tarvitaan vuosien ajalta, vähintäänkin yhden suhdannekierron verran. http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/2006/11/15/moikka-maailma/
3) pelkästä osakesijoittamisesta on tehty runsaasti kirjoja. Seppo Saarion kirjasarja kattaa sekä sisällöltään että painostensa osalta (ensimmäinen v. 1984) pitkän ajallisen kaaren. Parhaana olen pitänyt sen korostamista, että suhdannevaiheen tietäminen on sijoittajalle täysin elintärkeää. Ongelmaksi olen taasen nähnyt neuvojen epämääräisyyden. “Osta sitten, kun tulosparannus on tapahtunut” kuulostaa jämerältä. Käytännön elämässä on vain niin, että se kurssikin on sitten jo noussut.
Puttosen-Kivisaaren kirjassa ”Mitä, missä miljoona” käsitellään kahta B-alkuista sijoittajaa, Buffetia ja Bradea. Kun Buffetiin usein viitataan, kysyn, kuinka monta hänelle kelpaavaa firmaa (vaalinut ~100 v. brändiään ja osakkaitaan) Suomesta mahtaa löytyä. Braden suom. lääketeollisuuteen keskittyminen tuskin kelpaa jatkossa esimerkiksi. Buffetin ja Braden jälkeen ko. kirjassa esitellään teknofirmoja - niin sehän kirjoitettiin v. 1999… Kuinkahan moni aloitteleva sijoittaja tai hätäinen lukija ymmärtää, että Buffet ja teknot ovat ihan eri asioita; toistensa vastakohtia. Yleensä sijoitusoppaissa (esim. Jussi Hyödyn kirjassa ”Osakekeissien pauloissa”, 2006) ollaan jonkun tai joittenkin kaavojen pauloissa. Pörssikurssit heijastelevat viime kädessä kaikkea mahdollista maailman menoa, mitä taasen ei ole onnistuttu tiivistämään yhteen kaavaan. Ei ole onnistuttu eikä tulla onnistumaan!
Oma varsinainen Raa…, no sanotaan Vähä-katekismukseni on ollut v. 1970 ilmestynyt Antti Riihimäen “Piensijoittajan niksikirja”. Suppeasti on käyty läpi koko sijoittamisen kirjo, ml. kiinteistösijoittaminen. Kuriositeettina mainitsen siinä käsitellyn as.oy:n peruskorjauksia, asiaa, joka v. 1970 oli Hesan ulkopuolella varsin tuntematon. Antti Riihimäki sai mahtumaan 200 s. taskukirjaan uskomattoman määrän asiaa, jopa oman firman perustamisen. Nyt se on tietysti täysin vanhentunut, mutta omana aikanaan oli “ultramoderni” mainiten mm. VVKL:n ja sij.yhtiöt, jotka olivat tuohon aikaan Suomessa tuntemattomia.
tiistai 16. tammikuuta 2007
Suomen rahoitusmarkkinoitten tila
Suomen Pankki on julkaissut vuosittaisen Rahoitusjärjestelmän vakaus -erikoisraportin:http://www.bof.fi/fin/6_julkaisut/6.1_SPn_julkaisut/6.1.1_Euro_ja_talous/06-Vakausraportti.pdf
Ensiksikin täytyy todeta, että raportin tyylistä voisivat niin taloustoimittajat kuin analyytikotkin ottaa oppia. Se on kirjoitettu erittäin hyvällä ja sujuvalla suomen kielellä. Kun liikaa näyttämisen tarvetta ei ole, ei ole pakko puhua esim. “bisneksestä“. Suomenkielinen sana “talouselämä” riittää vallan mainiosti! Raportissa tunnustetaan ennustamisen vaikeus eikä pyritäkään antamaan analyytikkojen tapaan mitään täsmällisiä “tavoitehintoja”. Asioita tarkastellaan puolelta ja toiselta tulevaisuuden mahdollisuudet ja uhkakuvat huomioon ottaen.
Handelsbankenia lukuun ottamatta pankit ovat usein haluttomia arvioimaan kilpailijoitaan ja pidättäytyvät arvioimasta tietenkin omaa toimintaansa. Täten SP:n julkaisu on hyödyllisimpiä lähteitä suomalaispankkeja arvioitaessa.
Kansainvälinen tausta
Taloudellisen kasvun ennustetaan hidastuvan meillä ja muualla. Huomiota kiinnitetään vaihtotaseen vajeeseen niin USA:ssa, Baltiassa kuin pohjoismaisessa pankkijärjestelmässä ahkerasti touhuavassa Islannissakin. Merkittävänä uhkana pidetään esim. USA:n asuntomarkkinoitten ongelmia. Ne voisivat laajeta taloudellisena turbulenssina Suomeenkin maailmankaupan hidastumisen, dollarin heikkenemisen ja osakekurssien laskun seurauksena.
Kiinan pankkien ongelmaluotoista on kovasti ristiriitaista tietoa ja niiden arvellaan olevan peräti 9 - 40 % BKT:sta. Määrä ylittää tietenkin pankkien omat pääomat.
Korkomarkkinoitten tilanne on poikkeuksellinen. Pitkien lainojen korot ovat alhaalla, ero lyhyiden lainojen korkoon on supistunut ja esim. USA:ssa pitkät korot ovat lyhyitä alemmalla tasolla. Korkotason alhaisuus on lisännyt luotonottajien haavoittuvuutta mahdollisen koronnoston edessä.
EU hyväksyi vuonna 2005 direktiivin pankkien vakavaraisuudesta nimeltään Basel 2. Direktiivin odotetaan kannustavan pankkeja aiempaa parempaan riskienhallintaan.
Kun pankkijärjestelmä on kansainvälistynyt, on sen valvonta ongelmien edessä. EKP:sta huolimatta Euroopan pankkivalvonta on tällä hetkellä kansallista. Tosin EU:n tasoista valvontaelintäkin on ehdotettu.
Suomen rahoitusmarkkinoitten tausta
Kiinteistöala muodostaa pankeille kaksinkertaisen riskin. Asuntolainat ovat tietenkin kotitalousluottojen keskeisin osa. Toisaalta yritysluotoista merkittävä osa on suuntautunut liike-, toimisto- ja teollisuuskiinteistöjen rahoitukseen. Lisäksi pankeilla on tietysti omaa kiinteistöomistusta.
SP:n raportissa kiinnitetään suurta huomiota siihen, että monimutkaiset uudet rahoitusinstrumentit voivat entistä enemmän peittää näkyvistä sijoittajien samansuuntaisen käyttäytymisen, mikä merkitsisi riskien kasvua. Edelleenkin velkavivun käyttö on kasvanut ja uudet instrumentit ja palveluntarjoajat (hedge-rahastot) lisäävät riskiä. Lopuksi SP arvioi, että eniten riskiä ovat ottaneet sijoittajat, joilla on vähiten mahdollisuuksia riskienhallintaan. Myöskin hajautus (allokaatio) voi olla pettävää kurssien laskiessa kaikilla sektoreilla.
Pitkään jatkunut nousukausi ei ole ratkaisevasti parantanut suomalaisten kotitalouksien velanhoitoa. Velanhoitovaikeuksia kokeneita kotitalouksia oli 10,8 % vuonna 2000 ja 7,6 % vuonna 2004. Kotitalouksien lainoista peräti yli 90 % on vaihtuvakorkoisia, joten korkojen nousu vaikuttaisi kotitalouksien lainoihin erittäin voimakkaasti. Asiaa ei paranna se, että kotitalouksien luottojen suhde käytettävissä oleviin vuosituloihin oli ennätykselliset 90 %. Suhdeluku on 10 %-yksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin ja 3 %-yksikköä korkeampi kuin edellisenä huippuvuonna 1989. Laina-ajat ovat pidentyneet. Lähes joka toinen viimeisen kahden vuoden aikana otettu asuntolaina on vähintään 20 vuoden mittainen. Kahdeksan vuotta sitten keskimaturiteetti oli 11 vuotta. Huolestuttavaa on myös se, että voimakkaammin on lisääntynyt 25 - 34-vuotiaiden velkaantuminen.
Kotitaloudet muodostavat puolet luottokannasta. Toinen puolikas koostuu useista osa-alueista. Esim. teollisuuden osuus on 9 %. Perinteisesti yritysluotot ovat olleet huomattavasti riskaabelimpia kuin luotot kotitalouksille. Yksittäinen kotitalousluotto on pieni ja sen vakuutena on likvidi asunto henkilötakauksen lisäksi. Teollisuuden käyttöomaisuuteen tehdyt kiinnitykset (esim. koneet ja teollisuushallit) ovat epävarmempia ja vähemmän likvidejä vakuuksia luottojen ollessa suurempia kuin kotitalouksilla.
Vakuutussektori on pärjännyt hyvin mm. sijoitustuottojen avulla. Jälleenvakuutus on ollut vaikeampaa lukuisten luonnonkatastrofien takia. Takuutuottoiset henkivakuutukset ovat olleet vakuutusyhtiöille vaativa tuote, koska sopimusten tuottovaatimukset saattoivat ylittää korkomarkkinoiden tuoton. Ilmankos sijoitussidonnaisia vakuutuksia on markkinoitu tarmokkaasti! Suomen vakuutusmarkkinoitten erikoispiirre on lakisääteisten vakuutusten suuri merkitys. Vuonna 2006 vakuutustoiminta muodosti OP-ryhmän liikevoitosta 17 %. Sampo-konsernilla vastaava luku oli 73 %. (Luku taustoittaa Sammon ratkaisua myydä pankkitoiminta.)
Pohjoismaiset pankit ovat luonnollisestikin pieniä. Euroopan 25 suurimman finanssikonsernin joukossa ei ole yhtään pohjoismaalaista. Vaikka taloudellisia tunnuslukuja yleensä on tapana esittää prosentteina, on syytä todeta absoluuttisin luvuin, että Ålandsbankenin, Evlin ja eQ:n tappiopuskurit ovat 39, 29 ja 21 miljoonaa euroa. Näin pienillä pankeilla ei ole varaa yhteenkään isompaan “mälliin”.
Kilpailun kiristyminen Suomessa
Pankkien tehokkuuksilla on suuria eroja. Kaupthing Bankin ROE-% on lähempänä 50 kun se OP-ryhmällä on noin 10. Sampokin on päässyt 20 %:iin Nordean ja Handelsbankenin ohella. Tosin Nordean Suomen vähittäispankkitoiminnan ROE on 38 %. Samassa 20 %:ssa on eQ. ÅAB:lla luku on 14 ja Evlillä vain 2,4 %. Nordea ja OP-ryhmä ovat siinä mielessä samassa asemassa, että molemmilla vähittäispankkitoiminta muodostaa 60 - 70 % liikevoitosta.
Ostaessaan Sammon pankkitoiminnan Danske Bank saa 13 - 15 %:n markkinaosuuden Suomen vähittäispankkitoiminnoista. Rahastoissa osuus on vajaat 20 %. Suurimmassa Baltian maassa Liettuassa Sammon markkinaosuus asuntolainoissa on ollut noin 17 %. On päivänselvää, että ostossa käytetyt 4 mrd. euroa eivät tarkoita DB:n kassan olevan tyhjä, koska kysymys on taseeltaan Pohjoismaiden suurimmasta pankista. DB:n ROE-% on 20.
Toinen suuri pohjoismainen tekijä on Handelsbanken. Suomessa Handelsbanken laajenee merkittävästi vuoden 2007 aikana. Pankin tavoitteena on avata 10 - 12 uutta konttoria, mikä kasvattaa Handelsbankenin Suomen konttoriverkostoa lähes kolmanneksella nykyisestä. Suomen Handelsbankenilla on tällä hetkellä 36 konttoria eri puolilla maata ja yksi konttori Tallinnassa, Virossa. Laajeneva konttoriverkko merkitsee Handelbankenin siirtymistä entistäkin enemmän yleispankiksi yritysrahoituksesta, jolla pankki aikoinaan Suomessa toimintansa aloitti, ja jossa sillä on jo kohtalaisen vahva asema. Sijoituspalveluja pankki ei tarjoa toistaiseksi netissä.
Asuntorahoituksen kannattavuudessa ei ole hurraamista siksi, että uusista asuntoluotoista noin puolet on myönnetty alle 0,6 %-yksikön korkomarginaalilla. Näin kapea marginaali ei kata kustannuksia tai riskejä eli korkokilpailu on mennyt veriseksi. Asuntoluotot ovat pankeille sisäänheittotuote.
Varainhankinta
Talletukset eivät ole kasvaneet yhtä nopeasti kuin luotot. Pankit ovatkin keränneet yhä enemmän pääomia rahamarkkinoilta ja laskeneet liikkeelle joukkovelkakirjalainoja. Jvkl:t ovat korvanneet määräaikaistalletuksia. Indeksilainat ovat pankeille ilmeisen edullista varainhankintaa.
Yhteenveto, johtopäätökset ja arviot
Suomalainen pankkisektori on eurooppalaisessa vertailussa tehokas. (Ks. SP:n edellinen vastaava analyysi rahoitusjärjestelmän vakaus vuodelta 2005 http://www.bof.fi/fin/6_julkaisut/6.1_SPn_julkaisut/index.stm). Sekään asia ei välttämättä ole vain positiivinen. Valmiiksi huolella trimmatusta järjestelmästä on kiristyvässä kilpailussa vaikea repiä enää lisää tehokkuutta. Lainakannan nopea kasvu lisää riskejä, joita kapeat korkomarginaalit eivät pysty kompensoimaan luomalla riittäviä puskurivaroja.
Kilpailu tulee kiristymään Danske Bankin ja Handelsbankin ratkaisujen takia. Näitten suurten pankkien lisäksi markkinoita on 2007 jakamassa vielä yksi, hyvin erilainen tulokas, kaupan S-ryhmän (siis osuuskauppojen) pankki. Tällä tulokkaalla on käytössään suuri määrä toimipisteitä ja erinomaiset valmiudet korkeakatteisten kulutusluottojen myöntämiseen. Eräillä alueilla, esim. Turussa ja Porissa osuuskaupat ovat jo 2006 aikana keränneet varoja aggressiivisella talletusten markkinoinnilla. 2-vuotisen talletuksen korko on voinut olla jopa 4,5%. (Tässä katsauksessa en ole käsitellyt Aktiaa, muita säästöpankkeja enkä paikallisosuuspankkeja. Niitten tappiopuskurit ovat hyvät, 200-300 milj. euroa.)
Pankit jakautuvat kovin erilaisiin ryhmiin. Nordea, Handelsbanken ja Suomen tulokas Danske Bank ovat pohjoismaisia toimijoita. Ne ovat sijoittuneet niin euro- kuin kruunualueille. (On muistettava, että myös Norjassa ja Tanskassa on kruunu!) Toimiminen eri valuutta-alueilla antaa kyseisille pankeille vahvan kotikenttäedun verrattuna yhdessä maassa toimivaan pieneen rahalaitokseen. Kun sijoittajien tendenssi on laajentaa allokaatiota suorina sijoituksina eri maihin, kansainvälisillä pankkiryhmillä on myös tässä tilanteessa mahdollisuus tarjota suurempaa analyysivalikoimaa kuin pienillä pankeilla.
OP-ryhmä on ollut kotitalouksia lähellä oleva vakaa riskejä välttävä pankki, joka on tyytynyt hitaampaan kasvuun. Pohjolan ostaminen tekee OP-ryhmästä täysin erilaisen kokonaisuuden, jota pörssikurssien mahdollinen lasku rasittaa tuntuvasti vakuutustoiminnan sijoitusten takia. On epäselvää, kuinka paljon riskienottohalua Pohjolan mukana OP-ryhmään on tullut. Epäselvää on myös fuusion täsmällinen hinta. Sukupolvenvaihdos ryhmässä on joka tapauksessa tapahtunut. Pankkikriisin yli ryhmää taitavasti luotsannut johto on eläkkeellä. On arveltu Danske Bankin Suomeen tulon uhkaavan erityisesti OP-ryhmän asemia.
Kotimaisen finanssialan korttipakan ehdoton jokerikortti on tietenkin Björn Wahlroos. Faktisen päätöksenteon ollessa yksissä käsissä päätöksenteko on tietenkin nopeata. Nopeisiin päätöksiin liittyy kuitenkin aina korostunut riskitekijä. Wahlroosin osalta muistetaan useimmiten mainita hänen kouluaikainen taistolaisuutensa. Hyvin paljon relevantimpaa olisi muistaa, että ollessaan SYP:ssä hän 1980-luvun kasinotalouden vuosina teki pankille kalliiksi osoittautuneita ratkaisuja. Nykyisessä asemassaan hänen takanaan ei ole mitään häntä suurempaa tekijää korjaamassa mahdollisia tappioita.
On muistettava, että Sampo on runsaasta julkisuudesta huolimatta pohjoismaisittain pienehkö tekijä. Ajatus siitä, että Sampo edes yrittäisi ostaa merkittävää määräysvaltaa, saatikka osake-enemmistöä Nordeasta, on joko epärealistinen tai epärealistisen riskipitoinen hanke. Nordean kurssi tietysti nousisi ostojen edistyessä. Vrt. http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=1081887 Yli 10 % Nordean omistuksesta on Nordeaa tai muita pankkeja ja vakuutuslaitoksia lähellä olevien tahojen (lähinnä rahastojen) hallussa. On epätodennäköistä, että nämä omistajat myisivät osakkeensa Sammolle kohtuuhinnalla.Enintään Sammon voisi kuvitella olevan välikätenä, jolle Ruotsin valtio myisi omistusosuutensa Nordeasta (20%) http://www.nordea.com/sitemod/default/index.aspx?pid=70382 siten, että Sampo pyrkisi myymään osakepotin eteenpäin voitollisesti. Mutta jo tällaisessa skenaariossa on Sammon kokoon nähden suuria riskejä edellä kuvatussa rahoitusmarkkinoitten tilanteessa, jossa kansantalous on menossa matalasuhdanteeseen. Jotkut ovat nähneet skenaariossa jopa revanssia: Wahlroos palaisi omistajana pankkiin, josta hän tavallaan (=SYP:stä) joutui lähtemään uraputken saavutettua siellä ilmeisen kattonsa. Revanssi on vain erittäin huono motiivi liiketoimille. Parempi olisi, että Wahlroos ottaisi historiasta oppia oman menneisyytensä verran. Muutoin ”viimeisellä kierroksella” saattaa jälleen jäädä käteen arvoaan menettävä osakepotti, kuten 1980- ja 1990-lukujen pankkien nurkanvaltauksissa kävi.
Ensiksikin täytyy todeta, että raportin tyylistä voisivat niin taloustoimittajat kuin analyytikotkin ottaa oppia. Se on kirjoitettu erittäin hyvällä ja sujuvalla suomen kielellä. Kun liikaa näyttämisen tarvetta ei ole, ei ole pakko puhua esim. “bisneksestä“. Suomenkielinen sana “talouselämä” riittää vallan mainiosti! Raportissa tunnustetaan ennustamisen vaikeus eikä pyritäkään antamaan analyytikkojen tapaan mitään täsmällisiä “tavoitehintoja”. Asioita tarkastellaan puolelta ja toiselta tulevaisuuden mahdollisuudet ja uhkakuvat huomioon ottaen.
Handelsbankenia lukuun ottamatta pankit ovat usein haluttomia arvioimaan kilpailijoitaan ja pidättäytyvät arvioimasta tietenkin omaa toimintaansa. Täten SP:n julkaisu on hyödyllisimpiä lähteitä suomalaispankkeja arvioitaessa.
Kansainvälinen tausta
Taloudellisen kasvun ennustetaan hidastuvan meillä ja muualla. Huomiota kiinnitetään vaihtotaseen vajeeseen niin USA:ssa, Baltiassa kuin pohjoismaisessa pankkijärjestelmässä ahkerasti touhuavassa Islannissakin. Merkittävänä uhkana pidetään esim. USA:n asuntomarkkinoitten ongelmia. Ne voisivat laajeta taloudellisena turbulenssina Suomeenkin maailmankaupan hidastumisen, dollarin heikkenemisen ja osakekurssien laskun seurauksena.
Kiinan pankkien ongelmaluotoista on kovasti ristiriitaista tietoa ja niiden arvellaan olevan peräti 9 - 40 % BKT:sta. Määrä ylittää tietenkin pankkien omat pääomat.
Korkomarkkinoitten tilanne on poikkeuksellinen. Pitkien lainojen korot ovat alhaalla, ero lyhyiden lainojen korkoon on supistunut ja esim. USA:ssa pitkät korot ovat lyhyitä alemmalla tasolla. Korkotason alhaisuus on lisännyt luotonottajien haavoittuvuutta mahdollisen koronnoston edessä.
EU hyväksyi vuonna 2005 direktiivin pankkien vakavaraisuudesta nimeltään Basel 2. Direktiivin odotetaan kannustavan pankkeja aiempaa parempaan riskienhallintaan.
Kun pankkijärjestelmä on kansainvälistynyt, on sen valvonta ongelmien edessä. EKP:sta huolimatta Euroopan pankkivalvonta on tällä hetkellä kansallista. Tosin EU:n tasoista valvontaelintäkin on ehdotettu.
Suomen rahoitusmarkkinoitten tausta
Kiinteistöala muodostaa pankeille kaksinkertaisen riskin. Asuntolainat ovat tietenkin kotitalousluottojen keskeisin osa. Toisaalta yritysluotoista merkittävä osa on suuntautunut liike-, toimisto- ja teollisuuskiinteistöjen rahoitukseen. Lisäksi pankeilla on tietysti omaa kiinteistöomistusta.
SP:n raportissa kiinnitetään suurta huomiota siihen, että monimutkaiset uudet rahoitusinstrumentit voivat entistä enemmän peittää näkyvistä sijoittajien samansuuntaisen käyttäytymisen, mikä merkitsisi riskien kasvua. Edelleenkin velkavivun käyttö on kasvanut ja uudet instrumentit ja palveluntarjoajat (hedge-rahastot) lisäävät riskiä. Lopuksi SP arvioi, että eniten riskiä ovat ottaneet sijoittajat, joilla on vähiten mahdollisuuksia riskienhallintaan. Myöskin hajautus (allokaatio) voi olla pettävää kurssien laskiessa kaikilla sektoreilla.
Pitkään jatkunut nousukausi ei ole ratkaisevasti parantanut suomalaisten kotitalouksien velanhoitoa. Velanhoitovaikeuksia kokeneita kotitalouksia oli 10,8 % vuonna 2000 ja 7,6 % vuonna 2004. Kotitalouksien lainoista peräti yli 90 % on vaihtuvakorkoisia, joten korkojen nousu vaikuttaisi kotitalouksien lainoihin erittäin voimakkaasti. Asiaa ei paranna se, että kotitalouksien luottojen suhde käytettävissä oleviin vuosituloihin oli ennätykselliset 90 %. Suhdeluku on 10 %-yksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin ja 3 %-yksikköä korkeampi kuin edellisenä huippuvuonna 1989. Laina-ajat ovat pidentyneet. Lähes joka toinen viimeisen kahden vuoden aikana otettu asuntolaina on vähintään 20 vuoden mittainen. Kahdeksan vuotta sitten keskimaturiteetti oli 11 vuotta. Huolestuttavaa on myös se, että voimakkaammin on lisääntynyt 25 - 34-vuotiaiden velkaantuminen.
Kotitaloudet muodostavat puolet luottokannasta. Toinen puolikas koostuu useista osa-alueista. Esim. teollisuuden osuus on 9 %. Perinteisesti yritysluotot ovat olleet huomattavasti riskaabelimpia kuin luotot kotitalouksille. Yksittäinen kotitalousluotto on pieni ja sen vakuutena on likvidi asunto henkilötakauksen lisäksi. Teollisuuden käyttöomaisuuteen tehdyt kiinnitykset (esim. koneet ja teollisuushallit) ovat epävarmempia ja vähemmän likvidejä vakuuksia luottojen ollessa suurempia kuin kotitalouksilla.
Vakuutussektori on pärjännyt hyvin mm. sijoitustuottojen avulla. Jälleenvakuutus on ollut vaikeampaa lukuisten luonnonkatastrofien takia. Takuutuottoiset henkivakuutukset ovat olleet vakuutusyhtiöille vaativa tuote, koska sopimusten tuottovaatimukset saattoivat ylittää korkomarkkinoiden tuoton. Ilmankos sijoitussidonnaisia vakuutuksia on markkinoitu tarmokkaasti! Suomen vakuutusmarkkinoitten erikoispiirre on lakisääteisten vakuutusten suuri merkitys. Vuonna 2006 vakuutustoiminta muodosti OP-ryhmän liikevoitosta 17 %. Sampo-konsernilla vastaava luku oli 73 %. (Luku taustoittaa Sammon ratkaisua myydä pankkitoiminta.)
Pohjoismaiset pankit ovat luonnollisestikin pieniä. Euroopan 25 suurimman finanssikonsernin joukossa ei ole yhtään pohjoismaalaista. Vaikka taloudellisia tunnuslukuja yleensä on tapana esittää prosentteina, on syytä todeta absoluuttisin luvuin, että Ålandsbankenin, Evlin ja eQ:n tappiopuskurit ovat 39, 29 ja 21 miljoonaa euroa. Näin pienillä pankeilla ei ole varaa yhteenkään isompaan “mälliin”.
Kilpailun kiristyminen Suomessa
Pankkien tehokkuuksilla on suuria eroja. Kaupthing Bankin ROE-% on lähempänä 50 kun se OP-ryhmällä on noin 10. Sampokin on päässyt 20 %:iin Nordean ja Handelsbankenin ohella. Tosin Nordean Suomen vähittäispankkitoiminnan ROE on 38 %. Samassa 20 %:ssa on eQ. ÅAB:lla luku on 14 ja Evlillä vain 2,4 %. Nordea ja OP-ryhmä ovat siinä mielessä samassa asemassa, että molemmilla vähittäispankkitoiminta muodostaa 60 - 70 % liikevoitosta.
Ostaessaan Sammon pankkitoiminnan Danske Bank saa 13 - 15 %:n markkinaosuuden Suomen vähittäispankkitoiminnoista. Rahastoissa osuus on vajaat 20 %. Suurimmassa Baltian maassa Liettuassa Sammon markkinaosuus asuntolainoissa on ollut noin 17 %. On päivänselvää, että ostossa käytetyt 4 mrd. euroa eivät tarkoita DB:n kassan olevan tyhjä, koska kysymys on taseeltaan Pohjoismaiden suurimmasta pankista. DB:n ROE-% on 20.
Toinen suuri pohjoismainen tekijä on Handelsbanken. Suomessa Handelsbanken laajenee merkittävästi vuoden 2007 aikana. Pankin tavoitteena on avata 10 - 12 uutta konttoria, mikä kasvattaa Handelsbankenin Suomen konttoriverkostoa lähes kolmanneksella nykyisestä. Suomen Handelsbankenilla on tällä hetkellä 36 konttoria eri puolilla maata ja yksi konttori Tallinnassa, Virossa. Laajeneva konttoriverkko merkitsee Handelbankenin siirtymistä entistäkin enemmän yleispankiksi yritysrahoituksesta, jolla pankki aikoinaan Suomessa toimintansa aloitti, ja jossa sillä on jo kohtalaisen vahva asema. Sijoituspalveluja pankki ei tarjoa toistaiseksi netissä.
Asuntorahoituksen kannattavuudessa ei ole hurraamista siksi, että uusista asuntoluotoista noin puolet on myönnetty alle 0,6 %-yksikön korkomarginaalilla. Näin kapea marginaali ei kata kustannuksia tai riskejä eli korkokilpailu on mennyt veriseksi. Asuntoluotot ovat pankeille sisäänheittotuote.
Varainhankinta
Talletukset eivät ole kasvaneet yhtä nopeasti kuin luotot. Pankit ovatkin keränneet yhä enemmän pääomia rahamarkkinoilta ja laskeneet liikkeelle joukkovelkakirjalainoja. Jvkl:t ovat korvanneet määräaikaistalletuksia. Indeksilainat ovat pankeille ilmeisen edullista varainhankintaa.
Yhteenveto, johtopäätökset ja arviot
Suomalainen pankkisektori on eurooppalaisessa vertailussa tehokas. (Ks. SP:n edellinen vastaava analyysi rahoitusjärjestelmän vakaus vuodelta 2005 http://www.bof.fi/fin/6_julkaisut/6.1_SPn_julkaisut/index.stm). Sekään asia ei välttämättä ole vain positiivinen. Valmiiksi huolella trimmatusta järjestelmästä on kiristyvässä kilpailussa vaikea repiä enää lisää tehokkuutta. Lainakannan nopea kasvu lisää riskejä, joita kapeat korkomarginaalit eivät pysty kompensoimaan luomalla riittäviä puskurivaroja.
Kilpailu tulee kiristymään Danske Bankin ja Handelsbankin ratkaisujen takia. Näitten suurten pankkien lisäksi markkinoita on 2007 jakamassa vielä yksi, hyvin erilainen tulokas, kaupan S-ryhmän (siis osuuskauppojen) pankki. Tällä tulokkaalla on käytössään suuri määrä toimipisteitä ja erinomaiset valmiudet korkeakatteisten kulutusluottojen myöntämiseen. Eräillä alueilla, esim. Turussa ja Porissa osuuskaupat ovat jo 2006 aikana keränneet varoja aggressiivisella talletusten markkinoinnilla. 2-vuotisen talletuksen korko on voinut olla jopa 4,5%. (Tässä katsauksessa en ole käsitellyt Aktiaa, muita säästöpankkeja enkä paikallisosuuspankkeja. Niitten tappiopuskurit ovat hyvät, 200-300 milj. euroa.)
Pankit jakautuvat kovin erilaisiin ryhmiin. Nordea, Handelsbanken ja Suomen tulokas Danske Bank ovat pohjoismaisia toimijoita. Ne ovat sijoittuneet niin euro- kuin kruunualueille. (On muistettava, että myös Norjassa ja Tanskassa on kruunu!) Toimiminen eri valuutta-alueilla antaa kyseisille pankeille vahvan kotikenttäedun verrattuna yhdessä maassa toimivaan pieneen rahalaitokseen. Kun sijoittajien tendenssi on laajentaa allokaatiota suorina sijoituksina eri maihin, kansainvälisillä pankkiryhmillä on myös tässä tilanteessa mahdollisuus tarjota suurempaa analyysivalikoimaa kuin pienillä pankeilla.
OP-ryhmä on ollut kotitalouksia lähellä oleva vakaa riskejä välttävä pankki, joka on tyytynyt hitaampaan kasvuun. Pohjolan ostaminen tekee OP-ryhmästä täysin erilaisen kokonaisuuden, jota pörssikurssien mahdollinen lasku rasittaa tuntuvasti vakuutustoiminnan sijoitusten takia. On epäselvää, kuinka paljon riskienottohalua Pohjolan mukana OP-ryhmään on tullut. Epäselvää on myös fuusion täsmällinen hinta. Sukupolvenvaihdos ryhmässä on joka tapauksessa tapahtunut. Pankkikriisin yli ryhmää taitavasti luotsannut johto on eläkkeellä. On arveltu Danske Bankin Suomeen tulon uhkaavan erityisesti OP-ryhmän asemia.
Kotimaisen finanssialan korttipakan ehdoton jokerikortti on tietenkin Björn Wahlroos. Faktisen päätöksenteon ollessa yksissä käsissä päätöksenteko on tietenkin nopeata. Nopeisiin päätöksiin liittyy kuitenkin aina korostunut riskitekijä. Wahlroosin osalta muistetaan useimmiten mainita hänen kouluaikainen taistolaisuutensa. Hyvin paljon relevantimpaa olisi muistaa, että ollessaan SYP:ssä hän 1980-luvun kasinotalouden vuosina teki pankille kalliiksi osoittautuneita ratkaisuja. Nykyisessä asemassaan hänen takanaan ei ole mitään häntä suurempaa tekijää korjaamassa mahdollisia tappioita.
On muistettava, että Sampo on runsaasta julkisuudesta huolimatta pohjoismaisittain pienehkö tekijä. Ajatus siitä, että Sampo edes yrittäisi ostaa merkittävää määräysvaltaa, saatikka osake-enemmistöä Nordeasta, on joko epärealistinen tai epärealistisen riskipitoinen hanke. Nordean kurssi tietysti nousisi ostojen edistyessä. Vrt. http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=1081887 Yli 10 % Nordean omistuksesta on Nordeaa tai muita pankkeja ja vakuutuslaitoksia lähellä olevien tahojen (lähinnä rahastojen) hallussa. On epätodennäköistä, että nämä omistajat myisivät osakkeensa Sammolle kohtuuhinnalla.Enintään Sammon voisi kuvitella olevan välikätenä, jolle Ruotsin valtio myisi omistusosuutensa Nordeasta (20%) http://www.nordea.com/sitemod/default/index.aspx?pid=70382 siten, että Sampo pyrkisi myymään osakepotin eteenpäin voitollisesti. Mutta jo tällaisessa skenaariossa on Sammon kokoon nähden suuria riskejä edellä kuvatussa rahoitusmarkkinoitten tilanteessa, jossa kansantalous on menossa matalasuhdanteeseen. Jotkut ovat nähneet skenaariossa jopa revanssia: Wahlroos palaisi omistajana pankkiin, josta hän tavallaan (=SYP:stä) joutui lähtemään uraputken saavutettua siellä ilmeisen kattonsa. Revanssi on vain erittäin huono motiivi liiketoimille. Parempi olisi, että Wahlroos ottaisi historiasta oppia oman menneisyytensä verran. Muutoin ”viimeisellä kierroksella” saattaa jälleen jäädä käteen arvoaan menettävä osakepotti, kuten 1980- ja 1990-lukujen pankkien nurkanvaltauksissa kävi.
Hesari vastaan bloginpitäjä
USA:sta on lähtöisin Time, jota voinee pitää kansainvälisenä julkaisuna. Time on jonkin kokoinen ja joittenkin mielestä jopa laadukas lehti. Timellä on yksi ero verrattuna Suomen suurimpaan ja “kauneimpaan” sanomalehteen. Timellä ei ole hallitsevaa markkina-asemaa.
Time valitsi vuoden henkilöksi jokaisen internetin käyttäjän. HS:n toimitus hermostui asiasta parinkin kirjoituksen verran, eikä syyttä.
Kun yhdestäkään lehdestä ei ole kilpailijaksi, internet tarjoaa vain ikäviä vaihtoehtoja HS:lle. Onhan vaara, että nettiä omapäisesti käyttävät ihmiset alkavat itse muodostaa omia mielipiteitään. Kohtahan ne, perhana soikoon, alkavat äänestääkin oman päänsä mukaan! Tähän asti on riittänyt, kun HS on uutisluontoisesti ilmoittanut, että Manu on oikea seuraaja UKK:lle, Suomen paikka on EU:ssa ja nyt Suomen paikka on jopa Natossa.
Nämä vaikutteet takanaan HS on alkanut vaatia käytännössä meiltä blogisteilta samoja asioita kuin toimittajilta. Katsotaanpa nyt sitten, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Ensinnäkin HS:n toimittajakouluun hakeneilta on voitu kysytä suosittelijoita. Kun suosittelijoiksi on laittanut Taisto Sinisalon ja Mirjam Vire-Tuomisen, asia on ollut harvinaisen selvä. Ainakin tältä osin KL:n blogistit ovat surkeasti alakynnessä. Ainakaan minulta KL ei huomannut kysyä mistään jäsenkirjasta. Muistan tämän ihan selvästi, koska en omista jäsenkirjaa.
Entäpä sitten koulutus? Hiljattain kuollut HS:n tv- ja teatterikriitikko oli koulutukseltaan ylioppilas. Tällä pätevyydellä hän haukkui lähes kaiken muun paitsi KOM-teatterin tuotannon.
Minä puolestani kirjoitan kansakoulupohjalta. Kävin nimittäin kansakoulun ennen oppikoulua ja yliopistoa, joten kansakoulu on siellä pohjalla!
Yleensä HS:n toimittajat ovat käyneet Sanoman toimittajakoulun. Pidän melko kyseenalaisena, jos yksityinen koulu asetetaan yliopistoa korkeammalle jalustalle. On kuitenkin selvää, että toimittajakoulu useimmilta blogisteilta puuttuu.
Mitä ovat Sanoman toimittajakoulun näytöt? Pari kyseisen “opinahjon” suorittanutta kaverusta piti aikoinaan tv:ssä ohjelmasarjaa “Hyvät, pahat ja rumat”. Pidempi “oppinut” käytti tv:ssä huumausaineita; lyhyempi “oppinut” ilmoitti sanatarkasti, että ohjelman jälkeen (vasta silloin!) ohjelman miespuolinen “tuottaja tarjoaa toiselle juontajalle persettään”. Ohjelmasarjan lopuksi oppineet miehet nyrkkeilivät. Toinen heistä on sitä myöhemminkin harrastanut niin, että poliisikin on ollut siitä kiinnostunut.
Kaiken tämän jälkeen on todettava, että vähäisiä ovat meikäläisen eväät, vähäisiä kuin silakka joulukalaksi!
Median ja asiakkaan vuorovaikutus
Suurin asiavirhe, jonka muistan suomalaisessa mediassa nähneeni, oli seuraava: HS:n kuukausiliite julkaisi alkutaipaleellaan useamman aukeaman jutun Suomen valtion budjeteista vuosikymmenten aikana. Jutussa oli kuva kulloisestakin vastuullisesta ministeristä ja joku häneen liittyvä anekdootti. Ahti Pekkala esim. söi illalla viimeksi omenan eli hänellä oli terveelliset elämäntavat. Juttua hallitsi useammalla aukeamalla kulkeva pylväsdiagrammi. Siitä ilmeni varsin hämmästyttävä asia. Budjetin “alijäämä” näytti pienenevän lähes olemattomiin 1990 -luvun alkupuolella. Samoihin aikoihin joka mediasta tuli tuutin täydeltä juttua valtiontalouden ongelmista.
Kuvittelen virheen syntyneen näin: VVM lienee toimittanut HS:ään tilaston siitä, miten budjetit pitivät “kutinsa”, siis suunnitellut raaminsa. Tämäkin on omalla tavallaan budjetin “alijäämäisyyttä”. Tosin tämä tieto on merkityksetön sen rinnalla, että jossain vaiheessa suunnilleen puolet valtion menoista katettiin velkaa ottamalla.
Kului kuukausi, ja uusi HS:n kuukausiliite ilmestyi. Siellä yleisönosaston joukossa oli seuraava kirjoitus mahtuen parille riville: “ Viime numerossa ei annettu oikeata kuvaa valtiontalouden tilasta. Toimitus.” Syyllistyttiinköhän tässä ihan lievään lukijan älyn aliarviointiin: eivät ne mitään huomaa.
Lisäksi HS:ssä on satoja kertoja mainittu Reaganin “tähtien sodan maksavan triljoonia dollareita”. Termi on väärä ja luvussa on kuusi nollaa liikaa!
Entä sitten painopisteet? HS:n tv-kriitikko muisti 1970- 1980-luvuilla kuukausittain ylistää NL:oa ja nähdä “neuvostovastaista propagandaa” joka paikassa. Tällöin suoraa huutoa tuli sivukaupalla. Myöhemmin Baltiaan avioitunut toimittaja nimikirjaimiltaan J.R. kirjoitti puolestaan kuukausittain vakoilusta. Joka juttu oli samanlainen: Hesassa istui puistonpenkillä poplariin pukeutunut mies. Jotenkin hän liittyi aina CIA:han, Sikojen lahteen, Kennedyihin, Marilyn Monroen kuolemaan ja yrityksiin murhata Fidel Castro. Kertaakaan J.R. ei 20 vuotta kestäneen tiedusteluun erikoistuneen toimittajauransa aikana muistanut mainita KGB:tä, naapurimaamme organisaatiota, jonka vahvuus oli 0,5 milj,. henkilöä.
Tällaista kritiikkiä HS:stä ei missään ole esiintynyt julkisuudessa. HS:llä ei pahemmin ole kilpailijoita ja paikallislehdet tyytyvät asemaansa. Isoin poika on usein porukan tyhmin ja v-mäisin, mutta ei sitä hänelle kukaan uskalla sanoa. Toimittajat tuntevat toisensa ja vaihtavat työpaikkoja. Juuri sen takia on hyvä, että lukijakin pääsee vihdoin kommentoimaan. Media on vallan vahtikoira ja lukija mediaa kyttäävä piski.
Time valitsi vuoden henkilöksi jokaisen internetin käyttäjän. HS:n toimitus hermostui asiasta parinkin kirjoituksen verran, eikä syyttä.
Kun yhdestäkään lehdestä ei ole kilpailijaksi, internet tarjoaa vain ikäviä vaihtoehtoja HS:lle. Onhan vaara, että nettiä omapäisesti käyttävät ihmiset alkavat itse muodostaa omia mielipiteitään. Kohtahan ne, perhana soikoon, alkavat äänestääkin oman päänsä mukaan! Tähän asti on riittänyt, kun HS on uutisluontoisesti ilmoittanut, että Manu on oikea seuraaja UKK:lle, Suomen paikka on EU:ssa ja nyt Suomen paikka on jopa Natossa.
Nämä vaikutteet takanaan HS on alkanut vaatia käytännössä meiltä blogisteilta samoja asioita kuin toimittajilta. Katsotaanpa nyt sitten, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Ensinnäkin HS:n toimittajakouluun hakeneilta on voitu kysytä suosittelijoita. Kun suosittelijoiksi on laittanut Taisto Sinisalon ja Mirjam Vire-Tuomisen, asia on ollut harvinaisen selvä. Ainakin tältä osin KL:n blogistit ovat surkeasti alakynnessä. Ainakaan minulta KL ei huomannut kysyä mistään jäsenkirjasta. Muistan tämän ihan selvästi, koska en omista jäsenkirjaa.
Entäpä sitten koulutus? Hiljattain kuollut HS:n tv- ja teatterikriitikko oli koulutukseltaan ylioppilas. Tällä pätevyydellä hän haukkui lähes kaiken muun paitsi KOM-teatterin tuotannon.
Minä puolestani kirjoitan kansakoulupohjalta. Kävin nimittäin kansakoulun ennen oppikoulua ja yliopistoa, joten kansakoulu on siellä pohjalla!
Yleensä HS:n toimittajat ovat käyneet Sanoman toimittajakoulun. Pidän melko kyseenalaisena, jos yksityinen koulu asetetaan yliopistoa korkeammalle jalustalle. On kuitenkin selvää, että toimittajakoulu useimmilta blogisteilta puuttuu.
Mitä ovat Sanoman toimittajakoulun näytöt? Pari kyseisen “opinahjon” suorittanutta kaverusta piti aikoinaan tv:ssä ohjelmasarjaa “Hyvät, pahat ja rumat”. Pidempi “oppinut” käytti tv:ssä huumausaineita; lyhyempi “oppinut” ilmoitti sanatarkasti, että ohjelman jälkeen (vasta silloin!) ohjelman miespuolinen “tuottaja tarjoaa toiselle juontajalle persettään”. Ohjelmasarjan lopuksi oppineet miehet nyrkkeilivät. Toinen heistä on sitä myöhemminkin harrastanut niin, että poliisikin on ollut siitä kiinnostunut.
Kaiken tämän jälkeen on todettava, että vähäisiä ovat meikäläisen eväät, vähäisiä kuin silakka joulukalaksi!
Median ja asiakkaan vuorovaikutus
Suurin asiavirhe, jonka muistan suomalaisessa mediassa nähneeni, oli seuraava: HS:n kuukausiliite julkaisi alkutaipaleellaan useamman aukeaman jutun Suomen valtion budjeteista vuosikymmenten aikana. Jutussa oli kuva kulloisestakin vastuullisesta ministeristä ja joku häneen liittyvä anekdootti. Ahti Pekkala esim. söi illalla viimeksi omenan eli hänellä oli terveelliset elämäntavat. Juttua hallitsi useammalla aukeamalla kulkeva pylväsdiagrammi. Siitä ilmeni varsin hämmästyttävä asia. Budjetin “alijäämä” näytti pienenevän lähes olemattomiin 1990 -luvun alkupuolella. Samoihin aikoihin joka mediasta tuli tuutin täydeltä juttua valtiontalouden ongelmista.
Kuvittelen virheen syntyneen näin: VVM lienee toimittanut HS:ään tilaston siitä, miten budjetit pitivät “kutinsa”, siis suunnitellut raaminsa. Tämäkin on omalla tavallaan budjetin “alijäämäisyyttä”. Tosin tämä tieto on merkityksetön sen rinnalla, että jossain vaiheessa suunnilleen puolet valtion menoista katettiin velkaa ottamalla.
Kului kuukausi, ja uusi HS:n kuukausiliite ilmestyi. Siellä yleisönosaston joukossa oli seuraava kirjoitus mahtuen parille riville: “ Viime numerossa ei annettu oikeata kuvaa valtiontalouden tilasta. Toimitus.” Syyllistyttiinköhän tässä ihan lievään lukijan älyn aliarviointiin: eivät ne mitään huomaa.
Lisäksi HS:ssä on satoja kertoja mainittu Reaganin “tähtien sodan maksavan triljoonia dollareita”. Termi on väärä ja luvussa on kuusi nollaa liikaa!
Entä sitten painopisteet? HS:n tv-kriitikko muisti 1970- 1980-luvuilla kuukausittain ylistää NL:oa ja nähdä “neuvostovastaista propagandaa” joka paikassa. Tällöin suoraa huutoa tuli sivukaupalla. Myöhemmin Baltiaan avioitunut toimittaja nimikirjaimiltaan J.R. kirjoitti puolestaan kuukausittain vakoilusta. Joka juttu oli samanlainen: Hesassa istui puistonpenkillä poplariin pukeutunut mies. Jotenkin hän liittyi aina CIA:han, Sikojen lahteen, Kennedyihin, Marilyn Monroen kuolemaan ja yrityksiin murhata Fidel Castro. Kertaakaan J.R. ei 20 vuotta kestäneen tiedusteluun erikoistuneen toimittajauransa aikana muistanut mainita KGB:tä, naapurimaamme organisaatiota, jonka vahvuus oli 0,5 milj,. henkilöä.
Tällaista kritiikkiä HS:stä ei missään ole esiintynyt julkisuudessa. HS:llä ei pahemmin ole kilpailijoita ja paikallislehdet tyytyvät asemaansa. Isoin poika on usein porukan tyhmin ja v-mäisin, mutta ei sitä hänelle kukaan uskalla sanoa. Toimittajat tuntevat toisensa ja vaihtavat työpaikkoja. Juuri sen takia on hyvä, että lukijakin pääsee vihdoin kommentoimaan. Media on vallan vahtikoira ja lukija mediaa kyttäävä piski.
Pörssikursit katon harjalla
Arvioin osakkeita vertaamalla osakekohtaista tulosta osakekohtaiseen varallisuuteen. Samansuuntaisiin tuloksiin päästään kaavoilla:
PE x P/BV
P/BV x ROE%
EPS x BV : P.
Ettei asia jäisi epäselväksi: edustan paljon staattisempaa näkemystä kuin analyytikkojen kantajoukko, joka voi arvioida osakkeen hintaa esim. kahdeksalla parametrilla, joista seitsemän liittyy tavalla tai toisella osakkeen tulokseen ja vain yksi parametri P/BV liittyy omaisuuteen. P/BV-lukuun on mielestäni syytä kiinnittää aina runsaasti huomiota ja sillä on oltava suurempi paino. Osake on osuus paitsi yrityksen tuloista, myös sen omaisuudesta. Ongelmana on lisäksi se, että tulopuolen muodostaessa esim. 85 % osakkeen tavoitehinnasta analyysissa, analyysi on kovin arka virheille. Muutokset ennustetuissa tulevaisuuden kassavirroissa, tuloksissa ja tuloksen muutoksissa heittävät helposti häränpyllyä.
On hyvä muistaa, miten Mauno Koivisto on ironisoinut BKT:n kasvuennusteita 1980- 1990-lukujen suhdannetaitteessa. Eroja oli vain desimaalin oikealla puolella kokonaisluvun ollessa kaikilla ennustuslaitoksilla sama. Valitettavasti myös kokonaisluku oli väärä samoin kuin kokonaisluvun edessä oleva etumerkki. BKT ei noussut vaan laski. Tehdäkseni asian vieläkin selvemmäksi: olen esim. Jussi Hyödyn kirjasta ”Osakekeissien pauloissa 2006” monessa asiassa aivan eri mieltä kirjailijan kanssa. Blogini ensimmäisessä kirjoituksessa lupasin tarjota sijoittamisesta persoonallisia mielipiteitä ja aion lupaukseni pitää.
Eräs osakkeen arvoon huomattavasti vaikuttava ja analyyseista unohdettu tekijä on yhtiön omistajarakenne. Puuttuva strateginen omistaja lisää mielenkiintoa. Monet suomalaiset osakkeet ovat varsin hintavia, kuten myöhemmin esitän. Kallis osake pienillä markkinoilla Euroopan reunalla ei ole ulkomaiselle omistajalle mikään ensisijainen holdauskohde. Siten runsas ulkomaalaisomistus lisää osakkeen volatiliteettia.
Konepajayritykset (esim. Kone ja Konecranes) ovat PE:llä ja P/BV:llä mitaten kalliita (molemmilla P/BV = 6, vaikka ovat katteetkin suuria. ROE:n ennustetaan molemmilla yrityksillä olevan 2007 noin 40 %). Toisin on perusmetalliyrityksillä Outokummulla ja Rautaruukilla (PE 10 tienoissa ja P/BV noin 2. ROE 2007 ennustetaan olevan noin 20 %). Syklisen alan suhdannekäänteestä puhutaan, mutta toisaalta uskon Kiinan tarvitsevan perusmetalliteollisuuden tuotteita jatkossakin. Käännettä on sillä tavalla vaikea arvioida, että raaka-aineen kysyntäbuumi on ilmennyt epäterveenä spekulointina varastoja kasvattamalla. Mikäli kysyntä heikkenee, täydet varastot voivat arvaamattomasti romahduttaa hintoja. Ongelma on suurempi hiilipitoista terästä tuottavalla Rautaruukilla kuin ruostumatonta terästä tuottavalla Outokummulla. Konepajayritysten paljon hintavammat tuotteet kärsivät taantumasta nopeammin ja lujemmin kuin perusmetalliteollisuus.
Kaupan alan yritysten Stockmannin ja Keskon PE-luvut ovat luokkaa 26 -20. Vaikka Stockmannin ROE on 16 %, ovat PE-luvut liian korkeat ottaen huomioon, että kysymys on niinkin kypsästä toimialasta kuin kaupasta.
Suomalaisella lääkeyrityksellä Orionilla on olemattomasti kehitteillä olevia lääkkeitä tai edes molekyylejä. Jo kolmasti Orionin kurssi on kohonnut 20 euroon. Kun yritys on informoinut lääkekehittelynsä vaikeuksista, kurssi on pudonnut 20 %. Tälläkin hetkellä Orionin ja Oriolan yhteenlaskettu kurssi lähentelee epäilyttävästi 20 euroa.
YLEISTÄ TAUSTAA
Erään sijoitusalalla vallitsevan periaatteen mukaan kurssit nousevat vuosittain nimenomaan syksystä kevääseen. Tätä on ilmaistu niinkin kummallisella amerikkalais-eurooppalaisilla sanoilla kuin halloweenista vappuun. On kuitenkin syytä muistaa, että sijoittaminen ei ole luonnontiedettä. Tapahtumat esim. poliittisella sektorilla voivat mullistaa tilanteen. Toisaalta em. periaate on ollut jo niin kauan yleisessä tiedossa, että sijoittajat voivat reagoida siihen. Mikään muu kuin sijoittajan käyttäytyminen ei tällaisia säännönmukaisuuksia luo, joten mallin muuttuminen on vain yhden napinpainalluksen päässä edellyttäen, että sitä nappia painaa tarpeeksi moni sijoittaja.
Nykyiseen markkinatilanteeseen sopii mielestäni paljon paremmin sijoittajakonkari Seppo Saarion “pörssiraamatussaan” kuvaama tilanne. Tiivistäen: juuri silloin kun kurssit näyttävät nousevan loputtomiin, ne kääntyvät laskuun.
Pankeilla, esim. Mandatumilla ja Handelsbankenilla, on tapana arvioida maailman taloudellista tilannetta 3 maantieteellisen alueen, USA:n, Euroopan ja Aasian perusteella. Moneen kertaan ja monessa paikassa toistettu näkemys on, että ongelmat ovat suurimmat USA:ssa. Itse en usko alkuunkaan siihen, että sijoittajan kannalta on isompaa relevanssia sillä, että Euroopassa koettaisiin kansantaloudellisten fundamenttien olevan kunnossa. Suomi on riippuvainen viennistä. Ei ole pörssikatsausta, joka ei aloittaisi siitä, mitä USA:han ja Aasiaan kuuluu, minkä takia en usko pörssikurssien eriytyvän maantieteellisesti myöskään pidemmällä aikajänteellä.
Maantieteellisiin katsauksiin on ollut tapana liittää myös arvio, että poliittinen stabiilius on pienin Aasiassa. Tämäkin on sijoittajan kannalta vain osatotuus. Demokraattisen puolueen vahvistuva asema USA:ssa tulee vaikuttamaan negatiivisesti USA:n pörssikursseihin.
Entä Eurooppa? Venäjän ja sen reunavaltioitten tilanne on tunnetusti epävakaa. Vähintäänkin epäselviä ovat myös EU:n näkymät. Toisaalta Olli Rehn näyttää olevan valmis laajentamaan EU:ta suunnilleen Mongoliaan asti… Kukaan ei pahemmin halua muistaa sitä, että EU:n perustuslaki on hyväksymättä keskeisissä maissa ja mitään selvää suunnitelmaa ei ole perustuslain säätämisen jatkosta. Pysähtyneessä tilassa on myöskin euro. Ei ole mitään aikataulua sen käyttöön ottamisesta koko EU:n alueella. Itse uskon, että Englannissa maksetaan punnilla vielä vuoden 2020 jälkeenkin.
On sanottu kansantalouksien olevan ylilikvidissä tilassa. Tämä on näköharhaa. Jo viime keväänä koettu pörssikurssien notkahdus vaikutti merkittävästi esim. osakkeisiin sijoittaviin vakuutusyhtiöihin. USA:ssa ja Japanissa kotitalouksien taloudellinen asema on paljon riippuvaisempi pörssistä kuin esim. Suomessa. Varallisuusarvojen lasku vaikuttaisi siis merkittävästi sekä yrityksiin että kotitalouksiin.
Yhtä aikaa kanssani aloitti blogi nimeltään “Sijoitustaivaan harmaat pilvet”. Koska olin kollegani kanssa samaa mieltä, en ensimmäiseksi halunnut aloittaa katsauksesta markkinatilanteeseen, niin tärkeä aihe kuin se onkin. Viimeisen kolmen vuoden aikana Helsingin keskeisin indeksi on noin kaksinkertaistunut. http://www.kauppalehti.fi/4/i/porssi/hex/indeksi.jsp?indid=OMXHPI&days=1825
New Yorkin seuratuin DJIA on noussut samaan aikaan maltillisemmin, mutta yleissuunta on ollut sama “koillinen“. http://finance.google.com/finance?cid=983582 Artikkelissani rahoitusmarkkinoista luettelin joukon taloudellisia uhkakuvia. En ala niitä toistamaan, mutta poliittiselta puolelta voin lisätä sen, että sekä Iranin ja Pohjois-Korean tilanne ovat ratkaisemattomia ongelmia USA:lle.
Laskun laukaisee kovin monet erilaiset asiat. 1987 syy saatiin USA:n kauppatasevajeesta; 2001 syynä oli neljä kohtalokasta lentokonekaappausta. Kun kurssit ovat nousseet tarpeeksi ylös, ne saavuttavat epärealistisen tason, josta lasku alkaa milloin minkäkin syyn varjolla.
En suhtaudu syitten luetteloon kovinkaan vakavasti. Kuten moni muu, minäkin saan taloudellisen informaation netistä. Paperilehdet jäävät lukematta, mutta jollain matkalla ne tulee selattua läpi ennen poisheittämistä. Huomasin vanhojen lehtien lukemisen yllättävän sivistäväksi.
Alkusyksyn Taloussanomat suhtautuivat pörssikurssien nousuun skeptisesti. Takana oli kevään lasku ja tulevaisuus näytti epävarmalta. Mitä enemmän kurssit ovat nousseet pitkän syksyn aikana, sitä selvemmin on ilmoitettu kurssinousun jatkuvan. On aika erikoista, että kahvipaketin maksaessa yhden euron hinta tuntuu epäilyttävältä, mutta kolmessa eurossa sitä kannattaa ostaa, koska hinta tulee jatkossakin nousemaan! Kahvipaketit ovat tasalaatuisia, mutta PE on epästabiili mittari. E putoaa äkkiä ja sitten putoaa P. Lopuksi euforia vaihtuu pessimismiksi. Suhdeluku 20 alkaa tuntua suurelta.
Jatkuvasti virtaavaan informaatiotulvaan reagoivat markkinat muistuttavat sähköjäniksen perässä juoksevia koiria. Lisäksi on hyvä muistaa, että piensijoittaja ei koskaan pärjää pankkien vinttikoirille.
Mielestäni tällaista kilpailua ei kannata edes yrittää. Menestyäkseen sijoittajalla on oltava näkemystä, visiota yli ja ohi markkinoilla olevan informaation. Kun kurssit ovat nousseet vuosikausia, käänne on varmasti lähellä. Mitä enemmän kurssit ovat nousseet, sitä roimempi tulee laskusta.
On ymmärrettävä, että analyytikot tai taloustoimittajat eivät voi sanoa, että “musta tuntuu nyt siltä, että…” Perusteluita haetaan faktoista. Ikävä vain, että USA määrää edelleenkin markkinoiden suunnan. USA:ssa ratkaisevia ovat kotimarkkinat. Niitten suunta ratkaistaan esim. tänään Wal-Martin kassajonossa, joten siinä sitä informaation pitkäjänteisyyttä! Vain sijoittajalla on oikeus luottaa näkemykseensä yli päivän sykkeen. Sitä oikeutta on myös syytä käyttää!
PE x P/BV
P/BV x ROE%
EPS x BV : P.
Ettei asia jäisi epäselväksi: edustan paljon staattisempaa näkemystä kuin analyytikkojen kantajoukko, joka voi arvioida osakkeen hintaa esim. kahdeksalla parametrilla, joista seitsemän liittyy tavalla tai toisella osakkeen tulokseen ja vain yksi parametri P/BV liittyy omaisuuteen. P/BV-lukuun on mielestäni syytä kiinnittää aina runsaasti huomiota ja sillä on oltava suurempi paino. Osake on osuus paitsi yrityksen tuloista, myös sen omaisuudesta. Ongelmana on lisäksi se, että tulopuolen muodostaessa esim. 85 % osakkeen tavoitehinnasta analyysissa, analyysi on kovin arka virheille. Muutokset ennustetuissa tulevaisuuden kassavirroissa, tuloksissa ja tuloksen muutoksissa heittävät helposti häränpyllyä.
On hyvä muistaa, miten Mauno Koivisto on ironisoinut BKT:n kasvuennusteita 1980- 1990-lukujen suhdannetaitteessa. Eroja oli vain desimaalin oikealla puolella kokonaisluvun ollessa kaikilla ennustuslaitoksilla sama. Valitettavasti myös kokonaisluku oli väärä samoin kuin kokonaisluvun edessä oleva etumerkki. BKT ei noussut vaan laski. Tehdäkseni asian vieläkin selvemmäksi: olen esim. Jussi Hyödyn kirjasta ”Osakekeissien pauloissa 2006” monessa asiassa aivan eri mieltä kirjailijan kanssa. Blogini ensimmäisessä kirjoituksessa lupasin tarjota sijoittamisesta persoonallisia mielipiteitä ja aion lupaukseni pitää.
Eräs osakkeen arvoon huomattavasti vaikuttava ja analyyseista unohdettu tekijä on yhtiön omistajarakenne. Puuttuva strateginen omistaja lisää mielenkiintoa. Monet suomalaiset osakkeet ovat varsin hintavia, kuten myöhemmin esitän. Kallis osake pienillä markkinoilla Euroopan reunalla ei ole ulkomaiselle omistajalle mikään ensisijainen holdauskohde. Siten runsas ulkomaalaisomistus lisää osakkeen volatiliteettia.
Konepajayritykset (esim. Kone ja Konecranes) ovat PE:llä ja P/BV:llä mitaten kalliita (molemmilla P/BV = 6, vaikka ovat katteetkin suuria. ROE:n ennustetaan molemmilla yrityksillä olevan 2007 noin 40 %). Toisin on perusmetalliyrityksillä Outokummulla ja Rautaruukilla (PE 10 tienoissa ja P/BV noin 2. ROE 2007 ennustetaan olevan noin 20 %). Syklisen alan suhdannekäänteestä puhutaan, mutta toisaalta uskon Kiinan tarvitsevan perusmetalliteollisuuden tuotteita jatkossakin. Käännettä on sillä tavalla vaikea arvioida, että raaka-aineen kysyntäbuumi on ilmennyt epäterveenä spekulointina varastoja kasvattamalla. Mikäli kysyntä heikkenee, täydet varastot voivat arvaamattomasti romahduttaa hintoja. Ongelma on suurempi hiilipitoista terästä tuottavalla Rautaruukilla kuin ruostumatonta terästä tuottavalla Outokummulla. Konepajayritysten paljon hintavammat tuotteet kärsivät taantumasta nopeammin ja lujemmin kuin perusmetalliteollisuus.
Kaupan alan yritysten Stockmannin ja Keskon PE-luvut ovat luokkaa 26 -20. Vaikka Stockmannin ROE on 16 %, ovat PE-luvut liian korkeat ottaen huomioon, että kysymys on niinkin kypsästä toimialasta kuin kaupasta.
Suomalaisella lääkeyrityksellä Orionilla on olemattomasti kehitteillä olevia lääkkeitä tai edes molekyylejä. Jo kolmasti Orionin kurssi on kohonnut 20 euroon. Kun yritys on informoinut lääkekehittelynsä vaikeuksista, kurssi on pudonnut 20 %. Tälläkin hetkellä Orionin ja Oriolan yhteenlaskettu kurssi lähentelee epäilyttävästi 20 euroa.
YLEISTÄ TAUSTAA
Erään sijoitusalalla vallitsevan periaatteen mukaan kurssit nousevat vuosittain nimenomaan syksystä kevääseen. Tätä on ilmaistu niinkin kummallisella amerikkalais-eurooppalaisilla sanoilla kuin halloweenista vappuun. On kuitenkin syytä muistaa, että sijoittaminen ei ole luonnontiedettä. Tapahtumat esim. poliittisella sektorilla voivat mullistaa tilanteen. Toisaalta em. periaate on ollut jo niin kauan yleisessä tiedossa, että sijoittajat voivat reagoida siihen. Mikään muu kuin sijoittajan käyttäytyminen ei tällaisia säännönmukaisuuksia luo, joten mallin muuttuminen on vain yhden napinpainalluksen päässä edellyttäen, että sitä nappia painaa tarpeeksi moni sijoittaja.
Nykyiseen markkinatilanteeseen sopii mielestäni paljon paremmin sijoittajakonkari Seppo Saarion “pörssiraamatussaan” kuvaama tilanne. Tiivistäen: juuri silloin kun kurssit näyttävät nousevan loputtomiin, ne kääntyvät laskuun.
Pankeilla, esim. Mandatumilla ja Handelsbankenilla, on tapana arvioida maailman taloudellista tilannetta 3 maantieteellisen alueen, USA:n, Euroopan ja Aasian perusteella. Moneen kertaan ja monessa paikassa toistettu näkemys on, että ongelmat ovat suurimmat USA:ssa. Itse en usko alkuunkaan siihen, että sijoittajan kannalta on isompaa relevanssia sillä, että Euroopassa koettaisiin kansantaloudellisten fundamenttien olevan kunnossa. Suomi on riippuvainen viennistä. Ei ole pörssikatsausta, joka ei aloittaisi siitä, mitä USA:han ja Aasiaan kuuluu, minkä takia en usko pörssikurssien eriytyvän maantieteellisesti myöskään pidemmällä aikajänteellä.
Maantieteellisiin katsauksiin on ollut tapana liittää myös arvio, että poliittinen stabiilius on pienin Aasiassa. Tämäkin on sijoittajan kannalta vain osatotuus. Demokraattisen puolueen vahvistuva asema USA:ssa tulee vaikuttamaan negatiivisesti USA:n pörssikursseihin.
Entä Eurooppa? Venäjän ja sen reunavaltioitten tilanne on tunnetusti epävakaa. Vähintäänkin epäselviä ovat myös EU:n näkymät. Toisaalta Olli Rehn näyttää olevan valmis laajentamaan EU:ta suunnilleen Mongoliaan asti… Kukaan ei pahemmin halua muistaa sitä, että EU:n perustuslaki on hyväksymättä keskeisissä maissa ja mitään selvää suunnitelmaa ei ole perustuslain säätämisen jatkosta. Pysähtyneessä tilassa on myöskin euro. Ei ole mitään aikataulua sen käyttöön ottamisesta koko EU:n alueella. Itse uskon, että Englannissa maksetaan punnilla vielä vuoden 2020 jälkeenkin.
On sanottu kansantalouksien olevan ylilikvidissä tilassa. Tämä on näköharhaa. Jo viime keväänä koettu pörssikurssien notkahdus vaikutti merkittävästi esim. osakkeisiin sijoittaviin vakuutusyhtiöihin. USA:ssa ja Japanissa kotitalouksien taloudellinen asema on paljon riippuvaisempi pörssistä kuin esim. Suomessa. Varallisuusarvojen lasku vaikuttaisi siis merkittävästi sekä yrityksiin että kotitalouksiin.
Yhtä aikaa kanssani aloitti blogi nimeltään “Sijoitustaivaan harmaat pilvet”. Koska olin kollegani kanssa samaa mieltä, en ensimmäiseksi halunnut aloittaa katsauksesta markkinatilanteeseen, niin tärkeä aihe kuin se onkin. Viimeisen kolmen vuoden aikana Helsingin keskeisin indeksi on noin kaksinkertaistunut. http://www.kauppalehti.fi/4/i/porssi/hex/indeksi.jsp?indid=OMXHPI&days=1825
New Yorkin seuratuin DJIA on noussut samaan aikaan maltillisemmin, mutta yleissuunta on ollut sama “koillinen“. http://finance.google.com/finance?cid=983582 Artikkelissani rahoitusmarkkinoista luettelin joukon taloudellisia uhkakuvia. En ala niitä toistamaan, mutta poliittiselta puolelta voin lisätä sen, että sekä Iranin ja Pohjois-Korean tilanne ovat ratkaisemattomia ongelmia USA:lle.
Laskun laukaisee kovin monet erilaiset asiat. 1987 syy saatiin USA:n kauppatasevajeesta; 2001 syynä oli neljä kohtalokasta lentokonekaappausta. Kun kurssit ovat nousseet tarpeeksi ylös, ne saavuttavat epärealistisen tason, josta lasku alkaa milloin minkäkin syyn varjolla.
En suhtaudu syitten luetteloon kovinkaan vakavasti. Kuten moni muu, minäkin saan taloudellisen informaation netistä. Paperilehdet jäävät lukematta, mutta jollain matkalla ne tulee selattua läpi ennen poisheittämistä. Huomasin vanhojen lehtien lukemisen yllättävän sivistäväksi.
Alkusyksyn Taloussanomat suhtautuivat pörssikurssien nousuun skeptisesti. Takana oli kevään lasku ja tulevaisuus näytti epävarmalta. Mitä enemmän kurssit ovat nousseet pitkän syksyn aikana, sitä selvemmin on ilmoitettu kurssinousun jatkuvan. On aika erikoista, että kahvipaketin maksaessa yhden euron hinta tuntuu epäilyttävältä, mutta kolmessa eurossa sitä kannattaa ostaa, koska hinta tulee jatkossakin nousemaan! Kahvipaketit ovat tasalaatuisia, mutta PE on epästabiili mittari. E putoaa äkkiä ja sitten putoaa P. Lopuksi euforia vaihtuu pessimismiksi. Suhdeluku 20 alkaa tuntua suurelta.
Jatkuvasti virtaavaan informaatiotulvaan reagoivat markkinat muistuttavat sähköjäniksen perässä juoksevia koiria. Lisäksi on hyvä muistaa, että piensijoittaja ei koskaan pärjää pankkien vinttikoirille.
Mielestäni tällaista kilpailua ei kannata edes yrittää. Menestyäkseen sijoittajalla on oltava näkemystä, visiota yli ja ohi markkinoilla olevan informaation. Kun kurssit ovat nousseet vuosikausia, käänne on varmasti lähellä. Mitä enemmän kurssit ovat nousseet, sitä roimempi tulee laskusta.
On ymmärrettävä, että analyytikot tai taloustoimittajat eivät voi sanoa, että “musta tuntuu nyt siltä, että…” Perusteluita haetaan faktoista. Ikävä vain, että USA määrää edelleenkin markkinoiden suunnan. USA:ssa ratkaisevia ovat kotimarkkinat. Niitten suunta ratkaistaan esim. tänään Wal-Martin kassajonossa, joten siinä sitä informaation pitkäjänteisyyttä! Vain sijoittajalla on oikeus luottaa näkemykseensä yli päivän sykkeen. Sitä oikeutta on myös syytä käyttää!
lauantai 6. tammikuuta 2007
Hesarin päätoimittaja erehtyy
HS:n päätoimittaja Reetta Meriläinen ja lehden senioritoimittaja Unto Hämäläinen ovat molemmat kritisoineet internetiä, keskustelupalstoja ja myös blogeja. Kritiikin tausta on kovin läpinäkyvä, mutta ollakseen lähtöisin valtamediasta sen motiivit ovat varsin matalamieliset.
Kaikkein kummallisinta on kuitenkin se, että Suomen ehdottomasti suurimman lehden päätoimittaja ei tunne alan peruskäsitteitä. Julkisen sanan neuvoston (JSN) toiminta perustuu perussopimukseen, jonka tiedotusvälineet ovat allekirjoittaneet. Juuri JSN:stä HS puhuu blogien yhteydessä.
On kohtalaisen halpahintaista vinoilua valittaa, että blogin kirjoittajat eivät kuulu kyseiseen sopimukseen. Vastatakseni vinoiluun samalla mitalla: kyllä minä periaatteessa voin sellaisen sopimuksen allekirjoittaa, ja istua sitten Meriläisen & kumppaneitten kanssa JSN:ssä nylkemässä kirppuja, joita luulen löytäväni erityisesti Hesarin turkista.
Sinällään huoli internetissä ja sen keskustelupalstoilla julkaistavan materiaalin sisällöstä on aiheellista. Epäilen, että bloginpitäjät eivät kuitenkaan ole suurin ongelmien lähde. Netin osaltakin Meriläinen & Hämäläinen ovat kuitenkin pahasti hakoteillä.
JSN:n perussopimuksen merkitys on nimittäin vähäisempi kuin Meriläinen & Hämäläinen luulevat. Oletetaan, että joku suuri Helsingissä ilmestyvä nuorsuomalainen sanomalehti loukkaa kunniaani oikean nimeni mainiten. Tällöin on olemassa kaksi tietä. Joko voin suoraan marssia lähimmälle poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta, joka määritellään rikoslaissa. Poliisi tutkii rikosilmoitukseni tai tutkintapyyntöni, minkä jälkeen asia menee syyteharkintaan. Jos syyte nostetaan, meikäläinen voi siinä yhteydessä esittää kaikki haluamansa vahingonkorvausvaatimukset. Tällainen ratkaisu ei edellytä minulta mitään muuta kuin poliisilaitokselle menoa, syytteeseen yhtymistä ja vahingonkorvausvaatimusta. En tarvitse juristia. Tämä tie on olemassa periaatteessa myös kaikessa nettiin liittyvässä aineistossa.
Toinen tie on oikeastaan tarpeettoman monimutkainen. Voin viedä asian JSN:ään, saada sieltä itselleni myönteisen päätöksen ja kääntyä vasta sitten oikeuslaitoksen puoleen. Vahingonkorvauksia en kuitenkaan saa muualta kuin oikeuslaitoksesta. Siten JSN on oikeastaan turha välivaihe.
Jo tämä esimerkki osoittaa sen, että HS:n asenteet ovat jämähtäneet samoille vuosikymmenille kuin eräitten sen päätoimittajien syntymäajat. Joskus 1950-luvulla suuri osa lehden lukijoista oli ainakin toimittajien mielestä täysiä tolloja; toimittajat olivat silloin enimmäkseen juoppoja miehiä. Nykyään esim. 30-vuotiaista lukijoista noin kolmasosalla taitaa olla yo-tutkinnon jälkeistä koulutusta. Sen vuoksi lukijoillakin voi olla sanottavaa ja heitä sopisi kuunnella.
Kaikkein kummallisinta on kuitenkin se, että Suomen ehdottomasti suurimman lehden päätoimittaja ei tunne alan peruskäsitteitä. Julkisen sanan neuvoston (JSN) toiminta perustuu perussopimukseen, jonka tiedotusvälineet ovat allekirjoittaneet. Juuri JSN:stä HS puhuu blogien yhteydessä.
On kohtalaisen halpahintaista vinoilua valittaa, että blogin kirjoittajat eivät kuulu kyseiseen sopimukseen. Vastatakseni vinoiluun samalla mitalla: kyllä minä periaatteessa voin sellaisen sopimuksen allekirjoittaa, ja istua sitten Meriläisen & kumppaneitten kanssa JSN:ssä nylkemässä kirppuja, joita luulen löytäväni erityisesti Hesarin turkista.
Sinällään huoli internetissä ja sen keskustelupalstoilla julkaistavan materiaalin sisällöstä on aiheellista. Epäilen, että bloginpitäjät eivät kuitenkaan ole suurin ongelmien lähde. Netin osaltakin Meriläinen & Hämäläinen ovat kuitenkin pahasti hakoteillä.
JSN:n perussopimuksen merkitys on nimittäin vähäisempi kuin Meriläinen & Hämäläinen luulevat. Oletetaan, että joku suuri Helsingissä ilmestyvä nuorsuomalainen sanomalehti loukkaa kunniaani oikean nimeni mainiten. Tällöin on olemassa kaksi tietä. Joko voin suoraan marssia lähimmälle poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta, joka määritellään rikoslaissa. Poliisi tutkii rikosilmoitukseni tai tutkintapyyntöni, minkä jälkeen asia menee syyteharkintaan. Jos syyte nostetaan, meikäläinen voi siinä yhteydessä esittää kaikki haluamansa vahingonkorvausvaatimukset. Tällainen ratkaisu ei edellytä minulta mitään muuta kuin poliisilaitokselle menoa, syytteeseen yhtymistä ja vahingonkorvausvaatimusta. En tarvitse juristia. Tämä tie on olemassa periaatteessa myös kaikessa nettiin liittyvässä aineistossa.
Toinen tie on oikeastaan tarpeettoman monimutkainen. Voin viedä asian JSN:ään, saada sieltä itselleni myönteisen päätöksen ja kääntyä vasta sitten oikeuslaitoksen puoleen. Vahingonkorvauksia en kuitenkaan saa muualta kuin oikeuslaitoksesta. Siten JSN on oikeastaan turha välivaihe.
Jo tämä esimerkki osoittaa sen, että HS:n asenteet ovat jämähtäneet samoille vuosikymmenille kuin eräitten sen päätoimittajien syntymäajat. Joskus 1950-luvulla suuri osa lehden lukijoista oli ainakin toimittajien mielestä täysiä tolloja; toimittajat olivat silloin enimmäkseen juoppoja miehiä. Nykyään esim. 30-vuotiaista lukijoista noin kolmasosalla taitaa olla yo-tutkinnon jälkeistä koulutusta. Sen vuoksi lukijoillakin voi olla sanottavaa ja heitä sopisi kuunnella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)