Sijoitusoppaista

Nuori mies Henri Elo on laittanut päänsä herhiläispesään. Hän on alkanut Presson blogissa julkaista sijoitusopasta 80 päivässä osakesijoittajaksi. Mikäli Henri on tutustunut esim. KL:n keskustelupalstaan, hänelle lienee tuttua, että netissä saa usein palautetta ja palaute harvoin on positiivista. Valitettavasti liityn kriitikoihin:

1) Henri vastasi kommentteihin, että teknokuplasta otettiin oppia analyytikkopiireissä. PE = 100 ei enää näytäkään hyvältä.

Minä koin ensimmäisen laskusuhdanteen vuonna 1973 alkaneen öljykriisin seurauksena. Silloin uskottiin inflaation suojaavan laskukaudelta. 1980-luvun lopulla selitettiin Suomen vaurastuneen niin, että elimme pysyvää nousukautta, jota julkinen sektori vielä mukavasti varmisteli. Vuosituhannen vaihteessa uusi teknologia muka poisti suhdannevaihtelut. Nykyään uskotaan kehittyvien talouksien kysynnän kasvun kiihdyttävän G-7:n talouksia loputtomiin. Eli jokaisen suhdannehuipun kohdalla on muka ilmennyt jokin seikka, mikä muuttaisi teollistumisen ajan suhdannevaihtelut, joista Englannissa on sentään kokemusta jo yli 200 vuoden ajalta.

2) 80 päivää ei riitä, kuten ensimmäisessä blogini kirjoituksessa sanoin. Kokemusta tarvitaan vuosien ajalta, vähintäänkin yhden suhdannekierron verran. http://vanhanaikainen.blogit.kauppalehti.fi/2006/11/15/moikka-maailma/

3) pelkästä osakesijoittamisesta on tehty runsaasti kirjoja. Seppo Saarion kirjasarja kattaa sekä sisällöltään että painostensa osalta (ensimmäinen v. 1984) pitkän ajallisen kaaren. Parhaana olen pitänyt sen korostamista, että suhdannevaiheen tietäminen on sijoittajalle täysin elintärkeää. Ongelmaksi olen taasen nähnyt neuvojen epämääräisyyden. “Osta sitten, kun tulosparannus on tapahtunut” kuulostaa jämerältä. Käytännön elämässä on vain niin, että se kurssikin on sitten jo noussut.

Puttosen-Kivisaaren kirjassa ”Mitä, missä miljoona” käsitellään kahta B-alkuista sijoittajaa, Buffetia ja Bradea. Kun Buffetiin usein viitataan, kysyn, kuinka monta hänelle kelpaavaa firmaa (vaalinut ~100 v. brändiään ja osakkaitaan) Suomesta mahtaa löytyä. Braden suom. lääketeollisuuteen keskittyminen tuskin kelpaa jatkossa esimerkiksi. Buffetin ja Braden jälkeen ko. kirjassa esitellään teknofirmoja - niin sehän kirjoitettiin v. 1999… Kuinkahan moni aloitteleva sijoittaja tai hätäinen lukija ymmärtää, että Buffet ja teknot ovat ihan eri asioita; toistensa vastakohtia. Yleensä sijoitusoppaissa (esim. Jussi Hyödyn kirjassa ”Osakekeissien pauloissa”, 2006) ollaan jonkun tai joittenkin kaavojen pauloissa. Pörssikurssit heijastelevat viime kädessä kaikkea mahdollista maailman menoa, mitä taasen ei ole onnistuttu tiivistämään yhteen kaavaan. Ei ole onnistuttu eikä tulla onnistumaan!

Oma varsinainen Raa…, no sanotaan Vähä-katekismukseni on ollut v. 1970 ilmestynyt Antti Riihimäen “Piensijoittajan niksikirja”. Suppeasti on käyty läpi koko sijoittamisen kirjo, ml. kiinteistösijoittaminen. Kuriositeettina mainitsen siinä käsitellyn as.oy:n peruskorjauksia, asiaa, joka v. 1970 oli Hesan ulkopuolella varsin tuntematon. Antti Riihimäki sai mahtumaan 200 s. taskukirjaan uskomattoman määrän asiaa, jopa oman firman perustamisen. Nyt se on tietysti täysin vanhentunut, mutta omana aikanaan oli “ultramoderni” mainiten mm. VVKL:n ja sij.yhtiöt, jotka olivat tuohon aikaan Suomessa tuntemattomia.