Hesari vastaan bloginpitäjä

USA:sta on lähtöisin Time, jota voinee pitää kansainvälisenä julkaisuna. Time on jonkin kokoinen ja joittenkin mielestä jopa laadukas lehti. Timellä on yksi ero verrattuna Suomen suurimpaan ja “kauneimpaan” sanomalehteen. Timellä ei ole hallitsevaa markkina-asemaa.
Time valitsi vuoden henkilöksi jokaisen internetin käyttäjän. HS:n toimitus hermostui asiasta parinkin kirjoituksen verran, eikä syyttä.
Kun yhdestäkään lehdestä ei ole kilpailijaksi, internet tarjoaa vain ikäviä vaihtoehtoja HS:lle. Onhan vaara, että nettiä omapäisesti käyttävät ihmiset alkavat itse muodostaa omia mielipiteitään. Kohtahan ne, perhana soikoon, alkavat äänestääkin oman päänsä mukaan! Tähän asti on riittänyt, kun HS on uutisluontoisesti ilmoittanut, että Manu on oikea seuraaja UKK:lle, Suomen paikka on EU:ssa ja nyt Suomen paikka on jopa Natossa.
Nämä vaikutteet takanaan HS on alkanut vaatia käytännössä meiltä blogisteilta samoja asioita kuin toimittajilta. Katsotaanpa nyt sitten, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Ensinnäkin HS:n toimittajakouluun hakeneilta on voitu kysytä suosittelijoita. Kun suosittelijoiksi on laittanut Taisto Sinisalon ja Mirjam Vire-Tuomisen, asia on ollut harvinaisen selvä. Ainakin tältä osin KL:n blogistit ovat surkeasti alakynnessä. Ainakaan minulta KL ei huomannut kysyä mistään jäsenkirjasta. Muistan tämän ihan selvästi, koska en omista jäsenkirjaa.
Entäpä sitten koulutus? Hiljattain kuollut HS:n tv- ja teatterikriitikko oli koulutukseltaan ylioppilas. Tällä pätevyydellä hän haukkui lähes kaiken muun paitsi KOM-teatterin tuotannon.
Minä puolestani kirjoitan kansakoulupohjalta. Kävin nimittäin kansakoulun ennen oppikoulua ja yliopistoa, joten kansakoulu on siellä pohjalla!
Yleensä HS:n toimittajat ovat käyneet Sanoman toimittajakoulun. Pidän melko kyseenalaisena, jos yksityinen koulu asetetaan yliopistoa korkeammalle jalustalle. On kuitenkin selvää, että toimittajakoulu useimmilta blogisteilta puuttuu.
Mitä ovat Sanoman toimittajakoulun näytöt? Pari kyseisen “opinahjon” suorittanutta kaverusta piti aikoinaan tv:ssä ohjelmasarjaa “Hyvät, pahat ja rumat”. Pidempi “oppinut” käytti tv:ssä huumausaineita; lyhyempi “oppinut” ilmoitti sanatarkasti, että ohjelman jälkeen (vasta silloin!) ohjelman miespuolinen “tuottaja tarjoaa toiselle juontajalle persettään”. Ohjelmasarjan lopuksi oppineet miehet nyrkkeilivät. Toinen heistä on sitä myöhemminkin harrastanut niin, että poliisikin on ollut siitä kiinnostunut.
Kaiken tämän jälkeen on todettava, että vähäisiä ovat meikäläisen eväät, vähäisiä kuin silakka joulukalaksi!

Median ja asiakkaan vuorovaikutus

Suurin asiavirhe, jonka muistan suomalaisessa mediassa nähneeni, oli seuraava: HS:n kuukausiliite julkaisi alkutaipaleellaan useamman aukeaman jutun Suomen valtion budjeteista vuosikymmenten aikana. Jutussa oli kuva kulloisestakin vastuullisesta ministeristä ja joku häneen liittyvä anekdootti. Ahti Pekkala esim. söi illalla viimeksi omenan eli hänellä oli terveelliset elämäntavat. Juttua hallitsi useammalla aukeamalla kulkeva pylväsdiagrammi. Siitä ilmeni varsin hämmästyttävä asia. Budjetin “alijäämä” näytti pienenevän lähes olemattomiin 1990 -luvun alkupuolella. Samoihin aikoihin joka mediasta tuli tuutin täydeltä juttua valtiontalouden ongelmista.
Kuvittelen virheen syntyneen näin: VVM lienee toimittanut HS:ään tilaston siitä, miten budjetit pitivät “kutinsa”, siis suunnitellut raaminsa. Tämäkin on omalla tavallaan budjetin “alijäämäisyyttä”. Tosin tämä tieto on merkityksetön sen rinnalla, että jossain vaiheessa suunnilleen puolet valtion menoista katettiin velkaa ottamalla.
Kului kuukausi, ja uusi HS:n kuukausiliite ilmestyi. Siellä yleisönosaston joukossa oli seuraava kirjoitus mahtuen parille riville: “ Viime numerossa ei annettu oikeata kuvaa valtiontalouden tilasta. Toimitus.” Syyllistyttiinköhän tässä ihan lievään lukijan älyn aliarviointiin: eivät ne mitään huomaa.
Lisäksi HS:ssä on satoja kertoja mainittu Reaganin “tähtien sodan maksavan triljoonia dollareita”. Termi on väärä ja luvussa on kuusi nollaa liikaa!
Entä sitten painopisteet? HS:n tv-kriitikko muisti 1970- 1980-luvuilla kuukausittain ylistää NL:oa ja nähdä “neuvostovastaista propagandaa” joka paikassa. Tällöin suoraa huutoa tuli sivukaupalla. Myöhemmin Baltiaan avioitunut toimittaja nimikirjaimiltaan J.R. kirjoitti puolestaan kuukausittain vakoilusta. Joka juttu oli samanlainen: Hesassa istui puistonpenkillä poplariin pukeutunut mies. Jotenkin hän liittyi aina CIA:han, Sikojen lahteen, Kennedyihin, Marilyn Monroen kuolemaan ja yrityksiin murhata Fidel Castro. Kertaakaan J.R. ei 20 vuotta kestäneen tiedusteluun erikoistuneen toimittajauransa aikana muistanut mainita KGB:tä, naapurimaamme organisaatiota, jonka vahvuus oli 0,5 milj,. henkilöä.
Tällaista kritiikkiä HS:stä ei missään ole esiintynyt julkisuudessa. HS:llä ei pahemmin ole kilpailijoita ja paikallislehdet tyytyvät asemaansa. Isoin poika on usein porukan tyhmin ja v-mäisin, mutta ei sitä hänelle kukaan uskalla sanoa. Toimittajat tuntevat toisensa ja vaihtavat työpaikkoja. Juuri sen takia on hyvä, että lukijakin pääsee vihdoin kommentoimaan. Media on vallan vahtikoira ja lukija mediaa kyttäävä piski.